Kari Hietalahti paljasti MTV Uutisten haastattelussa Suomen parhaat kalapaikat.
Näyttelijälahjojensa lisäksi Kari Hietalahti tunnetaan kyltymättömänä kalamiehenä. Hän on kirjoittanut näyttelijäkollegansa Tommi Korpelan kanssa myös kirjan perhokalastamisesta.
Hietalahti paljastaa Suomen parhaimmat kalapaikat C Moren uutuussarja Karusellin kuvauspaikkavierailun yhteydessä MTV Uutisille. Perhokalastajaksi henkeen ja vereen vannoutuva näyttelijä kertoo jokien olevan hänen mieleensä. Jokien lisäksi Saimaa on miehelle lähentä sydäntä, sillä hän on sieltä kotoisin.
– Sellaiset valjastamattomat joet ovat täällä parhaita. Niitä ei tosin ole paljon. Suomessa olisi mahdollisuus erittäin monipuoliseen perhokalastukseen ja jokikalastukseen, jos niitä ei valjastettaisi ja vaelluskaloille annettaisiin mahdollisuus nousta kutemaan.
– Tenojoki on ollut esimerkiksi yksi maailman parhaita lohijokia, mutta se on kalastettu loppuun. Nyt siellä on rauhoitus ja se on hieno juttu, nyt annetaan vuoro kaloille. Mehän ei tietenkään kaloja tapeta, Hietalahti täsmentää.
Näyttelijä on käynyt kalastamassa myös Suomen rajojen ulkopuolella, kuten Kuubassa. Yksi näky on järkyttänyt häntä eniten.
– Se on ihan kammottavaa, mies kauhistelee.
Mitä Kari Hietalahti on kalareissullaan nähnyt? Katso yltä videolta!
Hietalahti tähdittää syksyllä alkavan C Moren Karuselli-uutuussarjaa niin näyttelijänä kuin käsikirjoittajana. Karuselli on komediasarja maastamme, joka muuttuu hitaasti, mutta varmasti. Sarjan kymmenen itsenäisen tarinan sisältävää jaksoa kuvaavat tuttuja ja raivostuttavan suloisia kuplia, joissa me suomalaiset elämme.
Uusimmat
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
Lataa lisää