Yksi kuoli ja useita loukkaantui gondolihissionnettomuudessa Turkissa
Yksi ihminen kuoli ja kymmenen loukkaantui gondolihissin törmättyä pylvääseen perjantaina Turkissa lähellä Antalyaa, kertoo muun muassa Reuters.
Hissi hajosi ja matkustajat putosivat kyydistä vuorenrinteelle.
Lue myös: Gondolihissi syöksyi maahan puun kaaduttua sen päälle Itävallassa – lapsiperhe loukkaantui vakavasti
Menehtynyt henkilö oli 54-vuotias mies, kertoo paikallinen uutistoimisto Anadolu. ABC News -sivuston mukaan loukkaantuneiden joukossa oli kaksi lasta.
STT:n mukaan viranomaiset kertoivat, että gondolihissin pylväs sortui. STT:n mukaan sekä kuollut että loukkaantuneet olivat samassa gondolissa, joka osui vaurioituneeseen pylvääseen ja ihmiset putosivat kivikkoon.
Virallisten tahojen julkaisussa viestipalvelu X:ssä kerrottiin Reutersin mukaan, että loukkaantuneet siirrettiin läheisiin sairaaloihin hoitoon. Köysiratajärjestelmä pysäytettiin ja monet jäivät jumiin odottamaan evakuointia.
Noin 184 muun matkustajan kerrottiin jääneen loukkuun muihin köysiradan hisseihin kymmenien metrien korkeuteen, koko köysiratajärjestelmä pysähtyi.
Ihmisiä alettiin evakuoida hissin kyydistä. Yöllä kerrottiin, että kuusi tuntia onnettomuuden jälkeen jumissa oli ollut vielä 135 ihmistä.
Pelastusoperaatiossa on ollut mukana yli 100 pelastusalan ja rannikkovartioston työtekijää.
Viranomaiset ovat alkaneet selvittää onnettomuuden syytä.
Antalyan metropolialueen ylläpitämä gondolihissi kuljettaa turisteja rannalta Tünek Tepen huipulla sijaitsevalle näköalapaikalle.
Juttua päivitetty 13.4.24 klo 18.57 STT:n tiedoilla siitä, miten onnettomuus tapahtui ja loukkaantuneiden määrällä.
Uusimmat
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
Lataa lisää