Kustantamo haluaa selvittää asian ja ryhtyä sen pohjalta tarvittaessa toimenpiteisiin sisäisesti.
Kustantamon mukaan selvitys tehdään tammi-helmikuun aikana.
Kustantamo WSOY kertoo pyytäneensä ulkopuolisen selvityksen kirjailija Katja Ketun esittämistä kiusaamissyytöksistä kustannusprosessin yhteydessä.
Kustantamon mukaan selvitys koskee Ketun Ismo Alankoa käsittelevän tietokirjan kustannusprosessia. Kirja ilmestyi vuonna 2021.
Selvityksen toteuttava viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari saa kustantamon mukaan pääsyn pyytämäänsä WSOY:n aineistoon, kuten kustantamon työntekijöiden ja kirjailijan väliseen sähköpostinvaihtoon ja tekstiviesteihin. Aineistoa on pyydetty myös Ketulta.
– WSOY:lla on kaikkeen kiusaamiseen ja epäasialliseen käytökseen nollatoleranssi, ja siksi kustantamo haluaa selvittää asian ja ryhtyä sen pohjalta tarvittaessa toimenpiteisiin sisäisesti, kustantamo sanoo tiedotteessa.
Kettu kuvaili kohtelua koulukiusaamiseksi
Helsingin Sanomat kertoi marraskuussa Ketun syyttävän entistä kustantamoaan WSOY:tä kiusaamisesta.
Kettu kertoi aiemmin kokemuksistaan HS:n haastattelussa Kirjamessuilla sekä Arto Nybergin ajankohtaisohjelmassa Ylellä.
Kirjamessuilla Kettu kuvaili kustantamossa kokemaansa kohtelua koulukiusaamiseksi.
Kirjailija muun muassa kertoi, ettei hänelle kerrottu kokouksista ja hänen takanaan tehtiin päätöksiä.
Hän kertoi myös kokeneensa kustantamossa tytöttelyä ja sihteeriksi kutsumista.
Kettu ei syksyllä nimennyt entistä kustantamoaan, mutta Ketun kirjoja kustansi ennen WSOY.
WSOY:n viestintäjohtaja Reetta Miettinen sanoi tuolloin HS:lle, että kustantamossa oli selvitetty Ketun esittämiä väitteitä, eikä niille löydetty todenperää.
Kustantamon mukaan selvitys tehdään tammi-helmikuun aikana.
Kettu on tunnettu muun muassa teoksistaan Kätilö (WSOY, 2011) sekä Rose on poissa (WSOY, 2018). Hänen tuorein romaaninsa Erään kissan tutkimuksia (Otava) julkaistiin viime syyskuussa.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää