Windows95manin viisuesityksessä elintärkeässä roolissa on yllättävä henkilö: "Yksi tehtävistäni on kriittisten alueiden peittely"

Tässä ovat Windows95manin taustalaulajat – toisella on esityksessä rooli, jonka suuruus ja merkitys yllättää 8:28
Tässä ovat Windows95manin taustalaulajat – toisella on esityksessä rooli, jonka suuruus ja merkitys yllättää

Windows95manin esityksen taustalla laulavat Teri Mantere ja Jepa Lambert, joilla on tärkeät ja osittain myös yllättävät roolit kappaleen aikana.

Suomen viisuedustaja Windows95man, eli Teemu Keisteri yhdessä Henri Piispasen  kanssa selvittivät tiensä Euroviisujen finaaliin semifinaalin jälkeen tiistaina 7. toukokuuta kappaleellaan No Rules!

Keisterin ja Piispasen lisäksi lavalla näyttävässä roolissa viisuesityksessä ovat tanssijat Jasmir Vesander ja Jesse Winjans, mutta myös kahdella henkilöllä heidän lisäkseen on tärkeä tehtävä: esityksen taustalaulajilla Jepa Lambertilla sekä Teri Mantereella

MTV Uutiset tapasi Malmössa kaksikon, joka kuvaili viisumatkan olleen heidän osaltaan tähän mennessä ennen kaikkea hauska, sillä Suomen viisuporukan kesken on iloa ja naurua riittänyt. 

Mantere kuvailee Suomen show'n olevan enne kaikkea "kaheli" ja UMK:ssa oli jo tuntunut, että kaikista kaheleimmissa kappaleissa oli eniten ammatillista haastetta. 

– Samalla on hauska ammattihaaste ja myös ihan hullua komiikkaa kaiken aikaa päällä, Mantere pohtii. 

Lambert ja Mantere olivat mukana Uuden Musiikin Kilpailussa  kahden muun taustalaulajan kanssa, jotka lauloivat kaikissa kappaleissa taustalla. Laulajat kokosi yhteen UMK:n vocal coach Aija Puurtinen, joka on mukana myös Euroviisuissa Suomen tiimissä. Mukaan Windows95manin esitykseen Lambert ja Mantere päätyivät sen tähden, että heidän äänensä sopivat siihen parhaiten.

Vaikka hauskaa on pidetty, on viisuviikko täynnä ahkeraa työntekoa. Harjoituksia on iso liuta niin areenalla kuin sen ulkopuolella, ja ohjelmaan kuuluu itse semifinaalin ja finaalin esitysten lisäksi myös muita esiintymisiä Malmössa. 

Sen lisäksi, että Mantere laulaa Suomen edustuskappaleen taustoja, on hänellä myös toinen näkyvä tehtävä esityksessä.

– Yksi tehtävistäni on vähän sellainen "kriittisten alueiden peittely", jota teen kahdesta eri paikasta. 

Tällä Mantere viittaa siihen, että esityksessä on sekunnilleen määritellyt hetket, jolloin Windows95manin "kriittiset paikat" on peitettävä kameroilta. Hahmon takana oleva Keisteri ei suinkaan ole lavalla alasti, vaan hänellä on yllään ihonväriset "nakutangat". 

Mantereen aloituspaikka kappaleen alkaessa on catwalkin vieressä olevan laatikon päällä, josta hän näkyy kamerassa "bilettävänä siluettina". 

– Siinä on myös hauska kontaktihetki: laulan siinä koko ajan, mutta minulla on myös katsekontakti Teemu Keisterin kanssa, siinä heilutellaan käsiä, Mantere kertaa. 

– Ja kun se hetki loppuu, niin on lyhyt hetki aikaa hypätä pois laatikolta, mennä lavalle vähän piiloon jonnekin, laitella kuulokkeita päähän, ottaa pädi esiin ja tulen sinne taas jollain paperinivaskalla peittämään niitä kriittisiä alueita, Mantere jatkaa.   

– Samalla laulaen koko ajan, Lambert muistuttaa vierellä.

Roolityönsä aikana Mantere laulaa käytännössä koko kappaleen ajan samalla, kun tulkitsee hänelle annettua roolia. Mantereen mukaan koreografiaa opetellessa on päässyt "treenaamaan monia lihaksia" ja hänelle annetusta tehtävästä laulaja on erittäin mielissään. 

– Rakastan tehdä pieniä lavalla tupsahduksia ja pieniä rooleja. Niiden kanssa on vähän annettu lupaa myös, että sä voit jäädä sinne säätämään niiden paperien kanssa ja vähän taustalla näkyä. Parhaassa tapauksessa yleisössä ihmiset katsoo, että mitä, tuonne tuli joku henkilökunta jotain säätämään, jotain meni pieleen. Jos toi oli reaktio, niin se on sitten mennyt nappiin se hämäys. 

Lambertin paikka esityksen aikana on puolestaan vähän taka-alalla, mutta areenan reunoilla lavaa lähellä olevat katsojat voivat hänetkin nähdä. 

Euroviisujen finaali käydään lauantaina 11. toukokuuta.

Yllä olevalla videolla Teri Mantere ja Jepa Lambert kertovat työstään Windows95manin taustalaulajina ja paljastavat lisätietoa esityksen yllättävistä yksityiskohdista.

Lue myös:

    Uusimmat