Ratapihatyöntekijä on kuollut Kuopiossa junan ja rekan törmäyksessä. Onnettomuusrekkaa ajoi Savon ammattiopiston opiskelija.
Onnettomuus sattui vartioimattomassa tasoristeyksessä Kurkimäen kuormausalueella tänään tiistaina iltapäivällä, kun puutavararekka ajoi kiskoille ja juna törmäsi siihen.
Pohjois-Savon päivystävän palomestarin Antti Korhosen mukaan rekan kyydissä ei onnettomuushetkellä ollut puutavaraa ja molempien kulkuneuvojen vauhdit olivat maltillisia.
VR:n mukaan kuollut ihminen oli sen työntekijä.
Rekkaa ajoi opiskelija
Savon ammattiopiston mukaan rekka oli opiston ajoneuvo ja sitä ajoi Savon ammattiopiston logistiikka-alan opiskelija.
Opiskelija on ammattiopiston mukaan nyt avun ja tuen piirissä.
Kampuksen opiskelijoille ja henkilökunnalle järjestetään keskiviikkoaamuna lisäksi tukitilaisuus, jossa on mukana opiskeluhuollon työntekijöitä. Opetusryhmälle ja työyhteisölle, jota onnettomuus lähimmin koskee, järjestetään oma tukitilaisuus.
– Savon ammattiopisto ottaa osaa menehtyneen läheisten ja ystävien suruun, opisto tiedottaa.
Myös VR on ilmaissut osanottonsa menehtyneen omaisille.
Rekan kuljettajaa epäillään poliisin mukaan törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.
Poliisin lisäksi myös Onnettomuustutkintakeskus Otkes on aloittanut tutkinnan onnettomuudesta.
Uusimmat
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
Lataa lisää