Video: silminnäkijä kuvasi Ylöjärven aseellisen välienselvittelyn – laukaukset raikaavat
Ylöjärvellä kerrottiin aiemmin tänään tapahtuneen aseellinen välienselvittely. Tapahtumat tallentuivat silminnäkijän videolle.
Sisä-Suomen poliisi tiedotti aiemmin tänään, että Ylöjärvellä on käynnissä poliisitehtävä, johon osallistui useita partioita.
Paikalle osunut silminnäkijä otti yhteyttä MTV Uutisiin ja lähetti paikan päällä kuvaamiaan videoita ja valokuvia.
– En asu itse juuri siinä talossa minkä pihalla ampuminen tapahtui. Tulin kaupasta ja olin menossa kotio kun näin että poliisit piirittivät ja eristivät aluetta, paikalle osunut kuvailee.
Videolla kuuluu selvästi ainakin kuusi laukausta. Silminnäkijä kertoo, että ainakin kahteen parkkipaikalla olleeseen autoon syntyi kahakassa luodinreikiä. Hänen mukaansa toisen auton kuskinikkunan läpi ammuttu luoti lävisti mustan Audin tuulilasin.
– Poliiseilla oli myös koira mukana, jonka haukunta kuului rappukäytävästä ulos asti. Useampi poliisi oli varustautunut luotiliiveillä, kypärillä, isot aseet, kiväärit ja pistoolit esillä.
Poliisi tiedotti myöhemmin arvelevansa, että kyse oli jonkinlaisesta välienselvittelystä. Silminnäkijän arvelee samoin.
– Maassa näkyi verijälkiä useampia joten osumia on kyllä tullut, hän kertoo.
Kahdeksan aikaan illalla poliisi tiedotti tehneensä tapaukseen liittyen kiinniottoja ja heidän osuuttaan tapahtumiin tutkitaan.
Tapahtumapaikalla havaittujen jälkien perusteella poliisilla on syytä epäillä, että välikohtauksen seurauksena on syntynyt henkilövahinkoja. Poliisi ei kuitenkaan vielä maanantaina tavoittanut mahdollista uhria, eikä kukaan ollut ilmoittanut saaneensa vammoja.
Juttua täydennetty 23.41: silminnäkijän kommenteilla.
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää