Maastohiihdon venäläinen olympiavoittaja Veronika Stepanova tunnetaan Vladimir Putinin tukijana. Stepanovan uusin tempaus on aiheuttanut hämmennystä maastohiihtopiireissä, kertoo Expressen.
Stepanova hiihti Venäjän viestijoukkueen ankkurina kultaa Pekingin olympialaisissa helmikuussa 2022. Vain muutama päivä olympialaisten päättymisen jälkeen Venäjän sotajoukot hyökkäsivät Ukrainaan.
Suuri osa venäläisurheilijoista suljettiin ulos kansainvälisistä kilpailuista sotatoimien seurauksena, eivätkä esimerkiksi venäläishiihtäjät ole osallistuneet maailmancupiin kevään 2022 jälkeen.
Niinpä Stepanovakin on parin viime vuoden aikana esiintynyt mediassa enemmän hiihdon ulkopuolisten seikkojen vuoksi.
Nyt olympiavoittaja on aiheuttanut jälleen hämmennystä osallistumalla kutsuvieraana Vladimir Putinin kampanjatilaisuuteen ennen ensi viikonlopun presidentinvaaleja. Stepanova kertoi tapahtumasta myös Instagram-tilillään.
– Tänään näin voittavan maan vahvan presidentin, Stepanova kirjoitti helmikuun viimeisen päivän julkaisuunsa ja sanoi olleen kunnia-asia päästä paikalle.
Ruotsalaistähdet hämmästyivät
Vladimir Putinin Venäjän käymä raaka sota Ukrainassa on kestänyt jo yli kaksi vuotta. Ei siis ihme, että Stepanovan Putinille osoittama suora tuki herättää hämmennystä. Expressen kysyi ruotsalaisilta hiihtotähdiltä näkemyksiä entisen kilpakumppaninsa edesottamuksiin.
Ruotsalaishiihtäjät tyrmäsivät Stepanovan toimet yksiselitteisesti.
– Tuo ei ole millään tavalla hyväksyttävää. Se on hänen valintansa, Frida Karlsson sanoi.
– Tuollaista ei voi ymmärtää. En tiedä, miten hänet on kasvatettu ja minkälaiset eväät hän sai kotoaan, mutta joka tapauksessa, tuollaisen takana ei voi seistä millään tavalla.
Myös Ebba Andersson ja Jens Burman tuomitsivat Stepanovan touhut.
– Kun ottaa huomioon, mitä Putin on tehnyt, en juhlistaisi tuollaista. On kirottua, mitä siellä (Ukrainassa) tapahtuu, Andersson sanoi.
– Se on joko todiste matalasta älykkyysosamäärästä, tai sitten hänet on pakotettu paikalle. Nuo ovat kaksi vaihtoehtoa. Ei voi olla kyse mistään muusta, Burman arvioi Stepanovan tempausta.
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää