Valioliigan kohuttu hyökkääjätähti tolkuttomassa lyönnissä: tykitti neljä maalia ja nousi Erling Haalandin rinnalle
Jalkapallon Englannin Valioliigassa Chelsea näytti kotikentällään kaapin paikan Evertonille ottamalla peräti 6–0-voiton. Maanantai-illan ehdoton tähti oli Chelsean Cole Palmer, joka teki Evertonin verkkoon neljä maalia.
Palmer kuritti Evertonia heti 13. minuutilla ja sen jälkeen vielä 18. ja 29. minuutilla. Hänen illan viimeinen osumansa syntyi rangaistuspotkusta, kun ottelua oli pelattu 64 minuuttia.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Palmer on osunut jokaisen Valioliigassa tekemistä yhdeksästä rangaistuspotkustaan.
Palmer on tehnyt tällä kaudella 20 maalia ja nousi nyt liigakärkeen Manchester Cityn Erling Haalandin rinnalle. Palmer on tehnyt viimeisessä kuudessa ottelussa kaikki kilpailut huomioiden 11 maalia ja syöttänyt kolme.
Chelsea on liigassa tällä hetkellä yhdeksäntenä. Everton on puolestaan sijalla 16, ja pitää edelleen kiinni Valioliiga-paikastaan. Eroa tällä hetkellä pudotusrajan alla 18. sijalla olevaan Lutoniin on kuitenkin vain kaksi pistettä.
Uusimmat
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
Lataa lisää