Vakuutusyhtiö vilautti hinaustilastojaan: "Näistä vioista suhteellisesti suurin osa löytyy Audeista"
Vakuutusyhtiö POP Vakuutus tutki tilastojaan selvittääkseen yleisimmät autojen hinaukseen johtaneet syyt. Sen mukaan kaikkein tavanomaisimmin hinausauto kutsutaan moottorivian tai käynnistymisongelmien vuoksi. Yhdellä merkillä moottorivikojen osuus hinauksista korostuu enemmän kuin muilla.
POP Vakuutuksen mukaan hinaukseen johtavista auton vioista yleisin – sen tilastoimien autojen kohdalla – on noin 30 prosentin osuudella moottorivika.
– Näistä vioista suhteellisesti suurin osa löytyy Audeista. Audien hinauksista jopa 40 prosenttia johtuu moottorivioista, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.
Toiseksi yleisin syy hinaukseen on se, ettei auto käynnisty. Käynnistysongelmia on tilastojen mukaan suhteellisesti eniten Hyundailla, Renaultilla ja Nissanilla. Kokonaistilastoa tarkastellessa autot jättävät starttaamatta vajaassa 13 prosentissa tapauksista.
Yleisimpien ongelmien viiden kärkeen nousevat myös vaihteiston viat sekä rengasongelmat. Vaihteiston kanssa painitaan noin seitsemässä prosentissa tapauksista, ja rengasongelmiin matka päättyy vajaalla kuudella prosentilla. Kolarointi sijoittuu kokonaistilastossa sijalle kuusi 4,5 prosentin osuudella.
POP Vakuutuksen havaintojen mukaan hinaustarpeen todennäköisyydellä on selvä yhteys ajokilometreihin ja auton ikään. Mitä enemmän ajokilometrejä vuodessa kertyy, sitä suuremmalla todennäköisyydellä auto päätyy hinaukseen.
– Kun kertyy kilometrejä, kertyy autolle usein myös ikävuosia, mikä näkyy luonnollisesti hinaustilastossa siten, että yli 10-vuotiaita autoja hinataan eniten ja hinausmäärät tasaisesti kasvavat, mitä vanhempi auto on, POP Vakuutuksen korvauspuolen operatiivinen päällikkö Tommi Lehmusvirta kertoo yhtiön tiedotteessa.
Lähde: POP Vakuutus
Uusimmat
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:24
MM-kisoissa käynnissä ällistyttävä selkäsauna
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
Lataa lisää