Syytetty, alle kolmekymppinen mies on esitutkinnassa myöntänyt aiheuttaneensa uhrin vamman teräaseella.
Viime heinäkuussa Varkaudessa tapahtuneesta puukotuksesta syytetty tuomittiin vankeuteen tapon yrityksestä. Pohjois-Savon käräjäoikeus alkoi käsitellä asiaa tänään aamulla ja antoi tuomiolauselman jo iltapäivällä.
Käräjäoikeus ei ole antanut asiassa koko tuomiota, josta selviäisi tuomion perustelut. Tuomiolauselman mukaan syytetty oli teon tehdessään alentuneesti syyntakeinen, eli vailla täyttä ymmärrystä.
Hänet tuomittiin kahden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeuteen ja maksamaan uhrille korvauksina 5 000 euroa.
"Närkästys"
Syyttäjän mukaan puukotusta edelsi syytetyn "närkästys" liikennetilanteessa. Poliisi on aiemmin kertonut, että tapahtumat saivat alkunsa, kun kuusikymppinen mies ajoi risteyksessä autollaan toisen autoilijan eteen. Toista autoa kuljettanut, alle kolmekymppinen mies joutui väistämään ja tästä suivaantuneena lähti ajamaan vanhemman miehen perään, poliisi kertoi.
Poliisin mukaan puukotus tapahtui iltapäivällä noin kello kahden ja kolmen välillä Huruslahdenrannassa lähellä kaupungin keskustaa.
Syytetty seurasi vanhempaa miestä tämän kotitalolle, jonka parkkipaikalla hän syyttäjän mukaan puukotti autosta nousevaa tai autossa vielä istuvaa uhria veitsellä. Isku kohdistui kaulan tai pään alueelle, mutta uhri onnistui nostamaan kätensä suojakseen, ja isku haavoitti vain hänen kättään, haastehakemuksessa sanotaan.
Poistui paikalta
Syyttäjän mukaan syytetty yritti tilanteessa tappaa uhrin.
– Huomioon ottaen teräaseella tehdyn lyönnin voimakkuus ja lyönnin tähtääminen kaulan tai pään alueelle, (syytetyn) on täytynyt ymmärtää edellä kuvatulla tavalla menetellessään, että (uhrin) kuolema olisi hänen toimintansa varsin todennäköinen seuraus, mikäli lyönti olisi osunut, syytteessä sanotaan.
Syyttäjän mukaan se, että uhri ei kuollut, oli sattumaa ja johtui siitä, että tämä onnistui torjumaan iskun kädellään.
Syytetty on esitutkinnassa myöntänyt aiheuttaneensa uhrin vamman teräaseella. STT ei ole saanut käräjäoikeudelta syytetyn kirjallista vastausta, josta selviäisi, miten hän on oikeudessa vastannut syytteeseen.
Puukotuksen jälkeen syytetty poistui paikalta. Poliisin tietojen mukaan tekijä ja uhri eivät tunteneet toisiaan.
Uusimmat
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
19:47
Leijonien Oliver Kapanen maalipörssin kärkeen, Suomi taltutti Norjan MM-jäällä – näin ottelu eteni
-
19:45
Hävittäjälentäjä yritti Top Gun -tyylistä temppua murheellisin seurauksin – video ei herkille
-
19:39
Leijonat jyräsi Norjan yli – Oliver Kapanen hurjassa maalivireessä!
-
19:32
Kuljettajalta törkeä temppu Helsingissä – poliisi jo valmiiksi paikalla
-
19:32
Carola tyrmistyi Euroviisuista ja Irlannin esityksestä
-
19:22
Debyytille kylmäävä loppu – 29-vuotias nyrkkeilijä kuoli
-
19:01
Windows95man sai Emily in Paris -tähti Lily Collinsilta yksityisviestin viisuesityksestään
-
18:52
Pöyristyttävä hetki Leijonia vastaan – Karri Kivi avasi suunsa Suomen kokemasta vääryydestä
-
18:44
Leijonien pelaajalta uutta tietoa: näin Radko Gudas kommentoi Mäenalasen telomista
-
Lataa lisää