Uusi vaarallinen virus leviää ihmisten keskuudessa Boliviassa: Aiheuttaa Ebolan kaltaista verenvuotokuumetta
Boliviassa on alkanut levitä hengenvaarallinen verenvuotoa ja kuumetta aiheuttava virus. Ensimmäisen tautitapaus todettiin vajaat 20 vuotta sitten. Viime vuonna tapauksia havaittiin yllättäen taas viisi.
Bolivian terveysministeriön, Maailman terveysjärjestön WHO:n ja Yhdysvaltain tautikeskuksen CDC:n tutkijat ovat havainneet uuden vaarallisen taudin tarttuvan ihmisestä ihmiseen Boliviassa.
Kyseessä on Chapare-niminen tappava, Ebolan kaltainen verenvuotokuume. Nimensä se on saanut keskibolivialaisesta Chaparen maakunnasta, jossa ensimmäinen tautitapaus todettiin tammikuussa 2004. Tuolloin viruksen saanut nuori mies kuoli kahden viikon sisällä ensimmäisten oireiden ilmaantumisesta.
Asiasta uutisoivat EurekAlert-sivusto ja Suomessa Tekniikan Maailma.
Tautia kantavat muun muassa jyrsijät
Tutkijaryhmän maanantaina julkaiseman raportin mukaan tappavan viruksen on nyt havaittu leviävän ihmisestä ihmiseen. Ryhmä pelkää sen voivan aiheuttaa vakavia tautipesäkkeitä tulevaisuudessa.
Tutkijat kertovat, että virusta kantaa muun muassa jyrsijälaji, joka voi jatkossa tartuttaa tautia ihmisiin ja muihin eläimiin – jotka taas voivat edelleen levittää sitä eteenpäin.
Yhdysvaltalaisen CDC:n tutkijoiden mukaan Chapare mammarenavirus -lajin arenavirus aiheutti ainakin viisi tautitapausta Bolivian pääkaupungin La Pazin lähellä viime vuonna. Kolme niistä johti kuolemaan. Taudin kerrotaan tarttuneen hoitotilanteissa.
Sitä ennen ainoa varmistettu tautitapaus oli vuodelta 2004. Viime vuoden kesällä ilmennyt tautirypäs olikin yllätys tutkijoille. He arvioivat nyt, että Chapare on saattanut levitä Boliviassa jo vuosia kenenkään tietämättä.
Testaustapoja tutkitaan nyt kiivaasti
Tutkijat ja terveysviranomaiset ovat nyt ryhtyneet selvittämään kiireen vilkkaa taudin alkuperää ja kehittämään testiä, jolla tauti voitaisiin todeta.
– Uskomme, että monet ruumiin nesteet voivat kantaa virusta, tutkimusryhmän jäsen ja CDC:n epidemiologi Caitlin Cossaboom toteaa EurekAlertin haastattelussa.
Cossaboom varoittaa, että koska virus tarttuu nyt myös ihmisestä ihmiseen, kaikkien viruksen kanssa tekemisissä olevien on oltava erityisen varovaisia välttääkseen kosketusta esineisiin, jotka voivat olla muun muassa veren, virtsan tai syljen saastuttamia.
Esimerkiksi yksi tautiin kuollut oli saanut taudin elvyttäessään sairastunutta potilasta. Tartunta myös seksin aikana on mahdollinen.
Chapare on sukua muille pahamaineisille viruksille
Chaparen aiheuttaja kuuluu samaan virusryhmään kuin lassavirus, joka aiheuttaa tuhansia kuolemia vuosittain Länsi-Afrikassa, sekä machupovirus, joka on aiheuttanut tappavia tautiryppäitä Boliviassa.
Viime vuonna taudin saaneilla Chapare-potilailla oli ollut kuumetta, vatsakipua, oksentelua, ikenien verenvuotoa, ihottumaa ja kipua silmien takana.
Erityistä hoitoa tautiin ei ole, joten potilaita hoidetaan pääasiassa suonensisäisillä nesteillä ja muulla tukihoidolla.
Vielä paljon selvitettävää
Chaparen aiheuttajasta ei tiedetä vielä kovin paljon.
Tutkijoilla on vielä työsarkaa selvittäessä muun muassa sitä, mistävirus on peräisin, miten tauti tarttuu ihmisin ja miksi sitä on havaittu nimenomaan Boliviassa ja muualla Etelä-Amerikassa.
Uusimmat
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
Lataa lisää