USA:n tartuntatautiasiantuntija Fauci: "Koronavirus on pahin painajaiseni"
Fauci pitää koronavirusta pahempana kuin ebolaa tai hiv:tä.
Yhdysvaltojen johtava tartuntatautiasiantuntija Antonio Fauci kutsui koronavirusta pahimmaksi painajaisekseen puhuessaan kansainvälisessä konferenssissa tiistaina. Fauci sanoi pitävänsä koronavirusta pahempana kuin ebolaa tai hiv:tä.
– Ebola oli pelottava, mutta se ei koskaan ole levinnyt helposti, Fauci sanoi CNN:n mukaan.
Hiv:n vaarallisuudesta Fauci sanoi, että siihen sairastumisen uhka riippuu siitä, kuka olet, missä olet ja elät.
Koronaviruksessa yhdistyvät useat tartuntataudin ominaisuudet
Fauci sanoi, että aiemmin, kun häntä on pyydetty kuvailemaan pahinta pelkäämäänsä sairautta, hän on kuvaillut sitä usein jonkinlaiseksi hengitystieinfektioksi, joka siirtyisi todennäköisesti eläimistä ihmisiin ja sen tarttumisaste olisi korkea.
Faucin mukaan aiemmin on ollut joitain sairauksia, joilla on ollut jokin mainituista ominaisuuksista, mutta koronaviruksessa on ne kaikki yhdistettyinä.
– Nyt meillä on jotain, joka on pahin painajaiseni. Neljässä kuukaudessa se on tuhonnut maailman, Fauci sanoi.
Johns Hopkins yliopiston sivujen mukaan yli 7,2 miljoonaa ihmistä on saanut koronavirustartunnan ympäri maailman ja 411 000 ihmistä on kuollut koronavirukseen liittyen.
– Koronavirus on levinnyt odottamattoman nopeasti ympäri maailman, eikä se ole ohi vielä, Fauci jatkoi.
Fauci muistutti, ettei vieläkään ole täysin selvää, miten koronaviruksesta toivutaan ja mitä pitkäaikaisvaikutuksia sairastuneille saattaa tulla. Hän lisäsi myös, että maailmalla tarvitaan "miljardeja ja miljardeja" rokoteannoksia koronavirusta vastaan.
Uusimmat
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:37
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille – suora lähetys 13.30
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
Lataa lisää