Ukrainan tukemiseen skeptisesti suhtautuva ehdokas voitti Slovakian presidentinvaalit
Slovakian uudeksi presidentiksi nousee parlamentin puhemies Peter Pellegrini, joka on poliittisesti lähellä Slovakian nykyistä pääministeriä Robert Ficoa. Kyseinen poliittinen siipi muun muassa vastustaa Ukrainan sotilaallista tukemista ja on kyseenalaistanut Ukrainan suvereniteetin.
Pellegrini voitti vastaehdokkaansa Ivan Korcokin 53 prosentin äänisaaliilla. Korcok myönsi tappionsa varhain sunnuntaiyönä.
– Suoraan sanottuna olen pettynyt. Mutta, olen urheilija, joten kunnioitan myös tätä tulosta. Haluan onnitella voittajaa, Korcok sanoi.
– Haluan uskoa, että Peter Pellegrini tulee toimimaan itsenäisesti ja omien vakaumustensa, ei määräysten mukaisesti.
Vaatii rauhanneuvotteluiden aloittamista
Vaikka presidentin asema Slovakiassa on suurelta osin seremoniallinen, presidentti muun muassa ratifioi kansainvälisiä sopimuksia ja nimittää tuomareita sekä toimii asevoimien ylipäällikkönä.
Pääministeri Fico oli ilmaissut tukensa Pellegrinille ja kutsunut tätä maltilliseksi ehdokkaaksi, joka tunnistaa rauhan arvon. Pellegrini on aiemmin sanonut Slovakian poliittisen kentän olevan jakautunut kahtia siten, että toinen puoli tukee sodan jatkumista Ukrainassa hinnalla millä hyvänsä ja toinen puoli vaatii rauhanneuvotteluiden aloittamista. Itse hän kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Hänen mukaansa Venäjän aloittama täysimittainen hyökkäyssota tulee jatkumaan loputtomiin, jos neuvotteluja ei aloiteta. Ukraina ja monet sen liittolaisista ovat kuitenkin sanoneet, että neuvotteluja on turha käydä, jos Venäjä ei luovu valloittamistaan alueista.
Opposition tukema ja hallitusta kritisoiva Korcok on puolestaan vakaasti Ukrainan tukena. Hän on painottanut, että Venäjä on polkenut kansainvälistä oikeutta ja ettei Ukrainan hänen mielestään tarvitse luovuttaa alueitaan rauhan saavuttamiseksi.
Uusimmat
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää