Tuntuuko, ettei ajatus kulje – syynä saattavat olla ilmansaasteet
Ilmansaasteet heikentävät suoriutumista matemaattisten aineiden ylioppilaskokeissa, esittää tutkimus.
Tutkija Marko Korhosen mukaan tulokset korostavat, että ilmansaasteiden vähentämisellä on tärkeä merkitys myös maissa, joissa on verrattain vähän ilmansaasteita.
Ilmansaasteet heikentävät suoriutumista matemaattisten aineiden ylioppilaskokeissa, käy ilmi Oulun yliopiston tuoreesta tutkimuksesta.
Tutkimuksessa Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkijat selvittivät, miten hyvin lyhytaikaiset altistumiset ilmansaasteille vaikuttivat opiskelijoiden suoriutumiseen ylioppilaskirjoituksissa Suomessa vuosina 2006–2016.
Erityisesti matemaattisten aineiden kokeissa suoriutuminen heikkeni, kun pienhiukkaspäästöt koulun lähiympäristössä vähänkin kohosivat. Tutkimuksen mukaan yhden yksikön nousu alle 2,5 mikrometrin kokoisten pienhiukkasten pitoisuudessa heikensi matemaattisessa kokeessa opiskelijan suoriutumista noin 0,13 prosenttiyksikköä, kun tuloksia verrattiin suoritukseen samankaltaisessa kokeessa alhaisemman pienhiukkaspitoisuuden vallitessa.
Päästöjen määrän kasvu ei vaikuttanut kielellistä taitoa mittaavien kokeiden menestykseen. Myöskään sukupuolten välillä ei havaittu eroa.
Aineisto 10 vuoden ajalta
Tiedotteen mukaan tutkijat yllättyivät siitä, että myös Suomessa, missä on verrattain vähän ilmansaasteita, pienhiukkaspitoisuuden kasvamisella on merkittäviä vaikutuksia ylioppilaskirjoituksissa suoriutumiseen.
– Tulokset korostavat, että ilmansaasteiden vähentämisellä on tärkeä merkitys myös maissa, kuten Suomi, joissa ilmansaasteiden tasot pääsääntöisesti noudattavat Maailman terveysjärjestön WHO:n suosituksia, yliopistotutkija Marko Korhonen sanoo tiedotteessa.
Tutkimuksen ensisijainen aineisto on peräisin Tilastokeskuksesta ja se sisältää tiedot kaikista Suomessa suoritetuista ylioppilastutkinnoista keväästä 2006 syksyyn 2016.
Aineisto yhdistettiin Ilmatieteen laitoksen mittausasemilta saatuihin tietoihin ilmansaasteiden määrästä ylioppilaskokeiden aikana niiden suorittamispaikan läheisyydessä.
Uusimmat
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
Lataa lisää