TOVE-elokuva niittää poikkeuksellista menestystä Ruotsissa – avausviikonloppuna maan toiseksi katsotuin elokuva
Zaida Bergrothin ohjaama, Eeva Putron käsikirjoittama ja Alma Pöystin tähdittämä TOVE valloittaa parhaillaan Ruotsissa. Elokuva avasi Ruotsissa viikonloppuna ja oli maan toiseksi katsotuin elokuva.
Ruotsissa nautitaan suomalaisesta osaamisesta, kun viime viikonlopun katsotuimpien elokuvien kolmen kärjessä olivat Godzilla vs Kong, TOVE ja Cruella.
Sijoituksen arvoa nostaa se, että TOVE-elokuvaa esitettiin 46 elokuvateatterissa, mikä oli 23 teatteria vähemmän kuin viikonlopun ykkös- tai kolmoselokuvalla.
Ruotsissa elokuvateattereiden rajoitukset väljenevät tänään 1.6.2021 jolloin saliin voi ottaa enintään 50 katsojaa. TOVEn avausviikonloppuna sai näytökseen ottaa enintään 8 henkilöä.
Lue myös: Ateneum esittelee tuntemattoman Tove Janssonin – lahjakkaan taiteilijan muu ura jäi muumien varjoon
Elokuvan tuottaja ja Helsinki-filmin toimitusjohtaja Aleksi Bardy iloitsee menestyksestä.
– Ruotsi on suomalaiselle elokuvalle kaikkein vaikein vientimarkkina, joten olemme hyvin tyytyväisiä. Toisaalta Tove Jansson, hänen elämäntyönsä ja niistä tehty elokuva ovat luonteeltaan kosmopoliittisia, joten menestys ei ole siltä kannalta mietittynä ihme.
Maailmalla kiinnostus TOVE-elokuvaa kohtaan on ollut suurta alusta lähtien. TOVE on myyty jo yli 50 maahan, mm. Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Isoon-Britanniaan, Sveitsiin, Benelux-maihin, Itävaltaan, Israeliin, Thaimaahan, Venäjälle, Baltian maihin, Etelä-Koreaan, Taiwaniin ja Japaniin.
Suomessa TOVE oli viime syksyn katsotuin kotimainen elokuva. Sen on tähän mennessä nähnyt jo yli 161 000 katsojaa. TOVE oli myös Suomen Oscar-ehdokas.
TOVE sai ensi-iltansa 2.10.2020. Elokuvan on ohjannut Zaida Bergroth ja sen on käsikirjoittanut Eeva Putro. TOVE-elokuvan on tuottanut Helsinki-filmi tuottajinaan Andrea Reuter ja Aleksi Bardy yhteistuotannossa Anagram Swedenin kanssa, ja sen levittää Suomessa Nordisk Film.
Uusimmat
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää