Seitsenkertaisen maailmanmestarin Lewis Hamiltonin siirto Ferrarille on asettanut Mercedeksen suuren päätöksen alle. Kuka asettuu George Russellin rinnalle maailmanmestaruustaistoon ensi kaudeksi?
Mercedeksen tallipomo Toto Wolff on vahvistanut pitävänsä mielessään listaa potentiaalisista kuskivaihtoehdoista. Hän ei kuitenkaan suostu paljastamaan listan pituutta.
Formula ykkösten nelinkertaisen maailmanmestarin Sebastian Vettelin paluulla on spekuloitu. Mahdollisuudesta hypätä Mercedekselle on huhuttu mediassa, eikä Vettel itsekään väitä huhujen olevan perättömiä.
LUE MYÖS: Sebastian Vettel tapasi Mercedes-pomon – spekulaatio roihahti: "Paluuajatus on käynyt mielessäni"
Vettel päätti pitkän ja menestyksekkään uransa kauden 2022 loputtua, sillä hän halusi viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Häntä kiehtoi myös ajatus itsensä kehittämisestä elämän muilla osa-alueilla.
Saksalainen myöntää keskustelleensa Wolffin kanssa mahdollisesta Mercedeksen paikasta.
– Sebastian on kuski, jota ei voi koskaan sivuuttaa. Hänen saavutuksensa radalla ovat ilmiömäisiä
– Joskus myös pienen tauon ottaminen on hyväksi, jotta voi uudelleenarvioida mikä on tärkeää itselleen ja löytääkseen motivaation, tallipäällikkö tuumaa.
Sky Sportsin haastattelussa Vettel avasi päällimmäiset ajatukset mahdollisesta paluusta. Kaipuu formula ykkösten tuomaan vauhtiin ja huumaan on suuri.
– Osa F1-sarjassa innostaa minua edelleen, ja osa asioista taas ei. Niitä samoja näkökulmia pohdin lopettaessani.
Perjantain tiimipäälliköiden pressitilaisuudessa Wolff teki kuitenkin selväksi, ettei aio kiirehtiä päätöksen teossa.
– Emme ole tehneet päätöstä vielä tulevan kauden kuljettajakaksikosta. Se ei ole asia, jolla aiomme kiirehtiä, vaikka se onkin johtanut hyvien kuljettajien menettämiseen.
– Kuljettajamarkkina on hyvin dynaaminen, ja jotkut hyvät kuljettajat ovat jo tekemässä sopimuksia muihin tiimeihin.
– Haluamme jatkaa keskusteluja avoimin silmin ja virkein mielin. Tässä vaiheessa on aivan liian aikaista sitoutua kuljettajaan. Seuraavat kuukaudet tulevat antamaan meille enemmän osviittaa.
Uusimmat
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
Lataa lisää