Takatalvi taas: 25 asteen pakkaset, lumipyry viikonlopuksi, maa valkea etelässäkin
Kevään eteneminen on seisahtamassa, sillä loppuviikkoa uhkaa lumipyry. Ennusteiden mukaan lunta saattaa tulla paikoin jopa yli 10 senttimetriä.
Suomeen virtaa tällä viikolla kylmää ilmaa Jäämereltä. Maan etelä- ja keskiosassa pakkanen saattaa kohota öisin 5-10 asteen välille, Lapissa jopa 20-25 asteen lukemiin.
Kaakosta lähestyy vaikeasti ennustettava matalapaine, joka tuo mukanaan lumisateen perjantaina. Maanantain ennusteen mukaan lumisade olisi tulossa todennäköisimmin Itä-Suomeen, mutta myös keski- ja eteläosissa saattaa sataa lunta, Forecan säätiedotteessa kerrotaan.
– Perjantai-illan ja lauantain vastaisen yön aikana lumipyry voi levitä suureen osaan maan keski- ja itäosia. Tiistaina tehdyn ennusteen mukaan lumisade jatkuu lauantain aikana maan itä- ja keskiosassa sekä paikoin etelässä. Kohtalaisen ja puuskaisen pohjoistuulen kera lunta voi kertyä lauantain kuluessa monin paikoin 5–10 senttimetriä, mikäli tämä ennuste toteutuu, Joonas Koskela sanoo Forecan tiedotteessa.
Lämpötila kylmenee viikon edetessä pohjoisesta etelää kohti. Loppuviikosta pakkasta on päivisinkin suuressa osassa maata.
Sään viileneminen alkaa keskiviikkona
Sää lähtee kylmenemään jo keskiviikkona. Päivälämpötila on etelä- ja länsiosissa 0-5 plusasteen tuntumassa, kun taas idässä ja pohjoisessa lämpötila vaihtelee pakkasen puolella 0-5 pakkasasteen välillä. Keskiviikkopäivä on enimmäkseen poutainen, mutta Lounais-Suomessa tulee paikoin sadekuuroja.
Torstaiyönä pakkaset kiristyvät ja lähtevät leviämään. Pilvisyys on vaihtelevaa suuressa osassa maata. Pohjoiseen ennustetaan aurinkoisempaa säätä.
Perjantaina lumisadealue saavuttaa maan itäosan. Päivälämpötila on hieman pakkasen puolella suurimmassa osassa maata.
Uusimmat
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää