Tähän realityohjelmaan Vappu Pimiä ja Ernest Lawson suostuisivat: "Jos tulee all stars…"
Vappu Pimiä ja Ernest Lawson juontavat suosittua Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaa, mutta molemmat ovat myös nähty tanssiparketilla.
Vappu Pimiä ja Ernest Lawson juontavat Maikkarin suosittua Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaa, joka palkittiin jälleen Kultainen Venla -gaalassa vuoden kilpailurealitynä. Tanssiohjelman lisäksi ehdolla olivat Amazing race ja Petolliset.
Juontajakaksikko oli selvästi yllättyneitä voitosta, vaikka TTK onkin voittanut samaisen palkinnon aikaisemmin jo kolme kertaa.
– Siellä oli Amazing race vastassa. Heikki ja porukat ovat tehneet tosi paljon töitä. Kyllä tämä oli yllätys, Pimiä kertoo.
– Siltä paremmalta tämä tuntuu, Lawson jatkoi.
Sekä Pimiä että Ernest ovat myös itse kilpailleet ohjelmassa. Pimiä oli mukana vuonna 2008 ja hänen tähtiopettajanaan oli Jani Rasimus. Lawson voitti TTK:n opettajansa Anniina Koivuniemen kanssa vuonna 2011.
Yllä olevalla videolla kaksikko muistelee omaa TTK-aikaansa. Pimiä myös innostuu näyttämään samban askeleet, jotka ovat edelleen muistissa.
Tanssiparketilla on nähty vuosien aikana monia julkkiksia, mutta tiettyjä tunnettuja ihmisiä juontajakaksikko edelleen kaipailee ohjelmaan.
– Sauli Niinistö ja Kimi Räikkönen, saa tulla, Pimiä sanoo.
– Jenni Haukio, kyllä sinäkin saat tulla, Lawson jatkaa.
Pimiä ja Lawson juontavat suosittuja tv-ohjelmia, mutta molemmilla on vastaus valmiina kysyttäessä, mihin ohjelmaan he itse lähtisivät kilpailemaan ja se on tietenkin Tanssii Tähtien Kanssa.
– Jos tulee all stars, minä menen, Pimiä ilmoittaa.
– Laitan joku vuosi jonkun peruukin päähän ja esitän olevani joku toinen, Lawson ilmoittaa.
– Sitten saavat etsiä uudet juontajat, kun me menemme all stars -kaudelle, jos sellainen tulee.
Uusimmat
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
Lataa lisää