Syöpähoitojen keskellä oleva Charles edusti innolla pääsiäiskirkossa – lähteet kertovat, kuinka kuningas oikeasti voi tällä hetkellä
Kuningas Charles edusti innokkaan oloisena muiden kuninkaallisten rinnalla pääsiäiskirkossa. Lähteiden mukaan kuninkaan syöpähoidot edistyvät hyvin.
Kuningas Charles, 75, liittyi kuninkaallisen perheen seuraan pääsiäisen jumalanpalvelukseen sunnuntaina 31. maaliskuuta. Kyseessä oli ensimmäinen näkyvä edustustilaisuus, jossa Charles oli mukana saatuaan alkuvuodesta syöpädiagnoosin ja aloitettuaan sen hoidot.
Kirkon ulkopuolella kuningatar Camilla, 76, rinnallaan Charles pysähtyi tervehtimään keskustelemaan useiden paikalle saapuneiden ihmisten kanssa. Kuningas esiintyi hymyilevänä ja hyväntuulisen oloisena.
Charles on ollut sairauslomalla edustustehtävistään aloitettuaan hoitonsa, mutta hän on tiettävästi hoitanut muita hallinnollisia töitään ja velvollisuuksiaan. Lääkärit olivat aiemmin ohjeistaneet Charlesia rajoittamaan ihmiskontaktejaan hoitojensa aikana, mutta pääsiäisenä kuningas kuitenkin kätteli innolla Windsorissa sijaitsevan St. Georgen kappelin ulkopuolelle saapuneita ihmisiä.
Brittihovin sisäisen lähteen mukaan Charlesin sunnuntainen esiintyminen julkisesti vuotuisessa kuninkaallisten pääsiäiskirkossa oli "merkittävä askel" kuninkaalle itselleen hänen toipumisensa aikana, kertoo Telegraph. Charlesin toipumisen suhteen ollaan lähteen mukaan "erittäin positiivisella mielellä".
– Kuten voidaan nähdä, kuningas on reagoinut hoitoihin hyvin rohkaisevasti viime viikkoina, ja hänen lääkärinsä pystyivät näin ollen hieman muuttamaan ohjeita siitä, mitä hänen majesteettinsa voi nyt tehdä, mukaan lukien osallistuminen pääsiäisjumalanpalvelukseen ja hyväntahtoisten ihmisten tervehtiminen, jotka olivat ystävällisesti tulleet osoittamaan tukeaan, lähde kertoo.
Lähde kuitenkin painottaa, että kuningas Charlesin hoidot jatkuvat edelleen ja varovaisuus on yhä tässä asiassa hyve.
– Mutta kun päiväkirjasuunnitelmia kehitetään kesää kohti, toivomme näkevämme lisää tällaisia huolellisesti kalibroituja askeleita kohti kuninkaan julkisten tehtävien jatkamista, ja tarvittaessa tehdään mukautuksia.
Charlesin tulevat julkiset esiintymiset tullaan lähteen mukaan vahvistamaan sitten, kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Suunnitelmat elävät ja niitä mukautetaan lääkärien ohjeisiin.
– Suurta toivoa sekä optimismia on kuitenkin sekä lääkärien että potilaan osalta.
Kuningasparin lisäksi paikalla pääsiäisen jumalanpalveluksessa olivat muun muassa Charlesin sisarukset puolisoineen: prinsessa Anne puolisonsa Tim Lawrencen kanssa, prinssi Edward puolisonsa herttuatar Sophien kanssa, sekä prinssi Andrew ja hänen entinen puolisonsa herttuatar Sarah, joka niin ikään sai diagnoosin uusiutuneesta syövästä alkuvuodesta.
Poissa tilaisuudesta olivat odotetusti prinssi William ja prinsessa Catherine lapsineen. Catherine kertoi maaliskussa julkisesti saaneensa myös syöpädiagnoosin tammikuussa läpikäymänsä vatsan alueen leikkauksen jälkeen.
Uusimmat
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:39
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
Lataa lisää