Tämä Aleksanteri Kivimäen Vastaamo-tuomiosta on syytä tietää
Aleksanteri Kivimäki on tuomittu syylliseksi Vastaamo-jutussa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.
Rikostoimittaja Pekka Lehtinen arvioi tuomiota MTV Uutiset Livessä. Kivimäki tuomittiin kuuden vuoden kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen.
Käräjäoikeus ei hylännyt syyttäjien syytettä miltään osin.
– Lähestulkoon se saatiin, mitä syyttäjät vaativat.
Kivimäki tuomittiin törkeästä tietomurrosta, törkeän kiristyksen yrityksestä, yli 9 200 törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, liki 21 000 törkeän kiristyksen yrityksestä ja 20 törkeästä kiristyksestä. Tuomio ei ole lainvoimainen.
– Käräjäoikeus katsoi sillä tavalla, että yksikään asiassa esitetty todiste ei sinänsä suoraan osoittanut Kivimäkeä syylliseksi, mutta ei myöskään niin, että hänet olisi pystytty poissulkemaan.
Lehtinen kertoo, että monesti isoissa oikeusjutuissa näytön kokonaisarviointi on ratkaisevaa.
Kivimäki olisi voinut saada kuukausia lisää tuomioonsa piittaamattomuutensa takia, mutta Lehtisen mukaan myöhemmin hänen käytöksensä muuttui ja se laskettiin mukaan lieventävänä asianhaarana.
– Siitä tuli neljän kuukauden alennus tähän tuomioon.
Katso videolta, mistä Kivimäen sovittelumenettelyssä on tarkemmin kyse.
Suomen suurin rikosjuttu
Lehtinen kertoo, että kyseessä on uhrimäärällisesti Suomen historian suurin rikosjuttu.
– Tämä on myös kallis juttu tutkia ja oikeusprosessi on kallis. Puhutaan helposti useista miljoonista euroista, mitä tämä tulee veronmaksajille maksamaan.
Lehtinen muistuttaa, että uhrit joutuvat hakemaan korvauksia erillisessä oikeudenkäynnissä.
Jo nyt miljoonia maksanut oikeusprosessi onkin vasta aluillaan, Lehtinen arvioi.
– On päivän selvää, että puolustus ei tule tähän tyytymään. Tämähän menee hovioikeuteen.
Käräjäoikeus määräsi, että Kivimäki pidetään edelleen vangittuna.
– Menee varmaan vuodenpäivät, ennen kuin hovioikeuden käsittely alkaa.
Katso koko rikostoimittajan arvio jutun alussa olevalta videolta.
Lue lisää:
Uusimmat
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
Lataa lisää