Suomi jatkaa itärajan sulkua – "Uhka on olemassa"
Sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mukaan itärajan sulkua on välttämätöntä jatkaa.
Rantanen vahvisti jo aiemmin tällä viikolla uumoillun päätöksen tiedotustilaisuudessa valtioneuvoston yleisistunnon jälkeen.
– Hallitus on päättänyt tänään, että Suomi jatkaa itärajan sulkua 11. helmikuuta saakka, Rantanen kertoo.
Kaikki itärajan rajanylityspaikat pysyvät kiinni, lukuunottamatta tavaraliikennettä Vainikkalassa.
Suomen rajanylityspaikkojen sulun jatkaminen on välttämätöntä.
Rajan sulkemisen perusteluihin ei ole tullut muutoksia.
– Viranomaisten tietojen mukaan uhka Venäjän hybridivaikuttamisesta ja sen uudelleenkäynnistymisestä on edelleen olemassa, Rantanen sanoo.
Rantasen kertoo rajan lähialueella olevan edelleen maahantulijoita odottamassa rajan avaamista.
"Potentiaali iso" – keskusteluissa Venäjän kanssa ei ole edistytty
Paikalla tiedotustilaisuudessa oli Rantasen lisäksi Rajavartiolaitoksen osastopäällikkö Matti Sarasmaa.
Sarasmaa ei lähde erittelemään, kuinka monia ihmisiä odottaa Suomen puolelle pääsemistä Venäjän puolella.
– Potentiaali on sen verran iso, että samankaltainen tilanne voi toistua, mikä tapahtui 14.–15. joulukuuta, kun raja avattiin, Sarasmaa arvioi.
Potentiaaliset maahantulijat ovat eri paikkakunnilla Venäjän puolella.
– Kuitenkin siten, että ovat valmiudessa siirtymään kohti Suomen rajaa, mikäli raja avataan, Sarasmaa sanoo.
Lisäksi Sarasmaa kertoo laittomien, maastorajojen kautta tapahtuvien rajanylitysten mahdollisuuden kasvavan kevättä kohti mentäessä.
Suomen ja Venäjän rajaviranomaisten keskusteluyhteistyö on jatkunut.
– Tällä viikolla on ollut kaksi tapaamista. Niissä ei ole edistytty, kun on puhuttu tästä ilmiöstä ja sen ratkaisemisesta, Sarasmaa toteaa.
Keskusteluja tilanteen ratkaisemiseksi ei olla käyty myöskään poliittisella tasolla.
"Tilanne hankala"
Rantanen puhutteli tiedotustilaisuudessa myös kaksoiskansalaisia ja Suomessa asuvia venäläisiä, joita rajasulku koskettaa erityisesti.
– Tilanne on ymmärrettävästi hankala Suomessa asuvien venäläisten ja kaksoiskansalaisten kannalta. Hallitus yritti avata joulukuussa rajanylityspaikkoja, jotta normaali kanssakäynti läheisten kanssa Venäjän puolella onnistuisi, mutta kuten muistamme hyvin, Venäjä päätti toisin ja Suomi joutui sulkemaan rajat uudelleen, Rantanen perustelee.
Rantanen korostaa kansallisen turvallisuuden menevän kaiken edelle.
Rajamenettelylaki ei ratkaise tilannetta
Rajamenettelylaki on edelleen sisäministeriön valmistelussa.
Rantasen mukaan rajamenettelylaki on tulevaisuudessa hyvä työkalu, mutta se ei ole ratkaisu tämänhetkiseen tilanteeseen.
– Niin hyvältä kuin se sanana kuulostaakin, se ei tule olemaan hopea luoti tähän tilanteeseen, Rantanen sanoo.
Nopeutetulla menettelyllä pyritään ulkorajalla siihen, että todennäköisesti kielteisen turvapaikkapäätöksen saavat hakijat eivät päätöstä odottaessaan voisi liikkua muualle Suomeen ja kielteisen päätöksen tullessa heidät voi nopeasti käännyttää lähtömaahan.
Lue myös: Turvapaikanhakijat rajalta takaisin Venäjälle ilman hakemusten käsittelyä? Orpo ei ota kantaa
Itärajan sulun jatkuminen oli odotettavista
Itäraja on suljettu aiemmalla päätöksellä 14. tammikuuta saakka Venäjän hybridivaikuttamisen vuoksi.
Rantanen kertoi MTV Uutisille aiemmin tällä viikolla tilanteen näyttävän siltä, että itärajan sulun jatkaminen olisi tarpeen.
– En voi luonnollisesti tiedustelutietoa avata, mutta näyttäisi siltä, että mitään muutosta ei Venäjän toiminnassa ole tapahtunut, Rantanen sanoi.
Itärajan sulun jatkumisesta on esitetty vahvistamattomia tietoja julkisuudessa viime päivinä.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Sari Essayah vahvisti Ylen Presidenttitentissä Suomen itärajan pysyvän kiinni vielä ainakin kuukauden.
Uusimmat
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
Lataa lisää