STTK:n Antti Palola vetoaa pääministeri Petteri Orpoon: keskusjärjestöviisikko koolle
Palkansaajakeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola pitää nykyistä työmarkkinatilannetta kaikkein poikkeuksellisimpana koko uransa aikana.
Palola vetoaa MTV:n uutisextran haastattelussa pääministeri Petteri Orpoon (kok.), jotta hän kutsuisi perinteiset viisi työmarkkinakeskusjärjestöä pohtimaan ulospääsyä tilanteesta.
Maanantaina alkaa kaksi viikkoa kestävä poliittinen lakko, joka katkaisee Suomen tuonnin ja viennin ja voi aiheuttaa jopa polttoainepulaa.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola pitää lakkoa kuitenkin oikeutettuna, hallituksen työmarkkinauudistusten takia.
Hänen mukaansa poliittisia lakkoja on aiemmin ollut vähän, eikä hän itse pitänyt niitä isona ongelmana.
– Tämä ei ollut kovin iso asia minun mielestäni. No nyt tämä varmasti näyttäytyy hyvin isona tässä tilanteessa, mutta kyllä eletään nyt minun mielestä ainakin, kun mun oman uran aikaan kun peilaa, kaikkein poikkeuksellisinta aikaa, tuskaili Palola tilannetta.
Moni hallituksen uudistus hiertää
Ay-liikettä ehkä eniten kismittäviä uudistuksia ovat juuri poliittisten- ja tukilakkojen rajoittaminen, paikallisen sopimisen laajentaminen ja niin kutsutun vientivetoisen palkkamallin toteutus.
Riitaa sotkee vielä sekin, että eri osapuolet koplaavat vastustus- ja muutoshalunsa osin eri asioihin.
Esimerkiksi palkansaajakeskusjärjestö SAK marssi taannoin ulos vientivetoista palkkamallia pohtineista neuvotteluista, koska järjestö haluaisi kytkeä samoihin neuvotteluihin muitakin kiista-asioita.
– STTK:n puolesta me ollaan todettu, että me ollaan valmiita käymään tätä keskustelua siitä palkkamallista, koska tämä on meille tosi tärkeä, totesi Palola.
Naisvaltainen keskusjärjestö haluaisi malliin kirjauksen, joka mahdollistaisi kuoppakorotuksia matalapalkka-aloille.
Ay-pomo vetoaa pääministeriin: palaveri viisikon kanssa
Kiista hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen välillä, näyttää nyt mahdottomalta ratkaista. Palola esittää vielä yhtä konstia.
– Mä vetoaisin, että pääministeri Orpo kutsuisi esimerkiksi työmarkkinaviisikon keskustelemaan vielä kaikista näistä asioista yhteisen ja saman pöydän ääreen, sanoi Palola.
Palolan mainitsema viisikko tarkoittaa palkansaajapuolen SAK:ta, STTK:ta ja Akavaa sekä työnantajien Elinkeinoelämän keskusliittoa ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia.
Suomen yrittäjät -järjestö jäisi pöydästä pois, vaikka monet hallituksen uudistukset tuntuvat olevan tärkeitä juuri yrittäjille.
Kannattaa yrittää, vaikkei onnistuisikaan
Palola uskoo, että keskusjärjestöjen ja hallituksen tapaamisesta ollisi kuitenkin hyötyä. Tosin hän itsekin rivien välissä epäilee, ettei ulospääsyä ehkä löydy edes viisikon voimin.
– Siellä voitaisiin käydä läpi, että missä me ollaan, onko mitään mahdollisuutta päästä ulos tästä tulehtuneesta tilanteesta. Ja jos sitten on kertakaikkiaan niin, että ei ole mahdollisuutta päästä ulos, niin se sitten ainakin koetettu tämä asia. Nyt minusta tuntuu vähän siltä, että keskustelu on aika kovaa, kielenkäyttö on aika kovaa ja julkisuudessa huudellaan jonkun verran puolin ja toisin toistensa ohitse. Tämä on siinä mielessä hankala tilanne, arvioi Palola.
Pääministeri Petteri Orpo puolestaan vetosi eilen työmarkkinaosapuoliin, jotta neuvotteluja vientivetoisesta palkkamallista voitaisiin jatkaa.
Tunnustelut asiasta alkavat alkuviikosta valtiosihteeri Mika Nykäsen johdolla paradoksaalisesti samaan aikaan, kun Suomen vienti seisahtuu.
Uusimmat
-
05:18
USU: Väärinkäytösepäilyjen määrä Puolustusvoimissa kaksinkertaistui
-
05:07
Putin esittää: Shoigu Venäjän turvallisuusneuvoston johtoon
-
05:00
MT-kysely: Vornasen ampumatapauksella vaikutusta monien äänestyskäyttäytymiseen
-
02:00
Työvoimapula riivaa hyvinvointialueita – oleellisista osaajista kova pula
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:53
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:48
Sensaatio mureni karulla tavalla Leijonien lohkossa – Tre Kronor -vahdin imuroinnille iso reaktio
-
22:45
Georgiassa mielenosoittajia varoitetaan pidätyksellä, jos parlamenttirakennus blokataan
-
22:35
Pysäyttämätön Bayer Leverkusen! Maaginen putki venyi jo 50 ottelun mittaiseksi
-
22:15
Itärajan esteaidan rakentamisessa lähtee iso pyörä pyörimään
-
22:00
Kysely: Eutanasian laillistamiselle vahva tuki suomalaisilta
-
21:50
Huomasitko tämän? Yksi Viron euroviisuedustajista näyttää erehdyttävästi Ali Jahangiriltä
-
21:31
Kremlin nokkimisjärjestys uusiksi – Putin esittää Shoigulle potkuja puolustusministerin tehtävistä
-
21:30
Emma Kimiläinen ajoi hienoon voittoon – suomalaistähti sai osumaa iloisten juhlien keskellä
-
21:20
Viisuvoittaja Nemo salakuljetti muunsukupuolisten lipun areenalle: "Ehkä Euroviisut tarvitsevat pientä korjaamista"
-
21:17
Uudehko traktori roihahti liekkeihin kesken ajon Joensuussa – tuhoutui täysin
-
21:07
Poliisin Sotkamossa etsimä mies löytynyt
-
20:55
Hetkinen? Julkaisematon kulissivideo paljastaa Leijonien vastustajan leiristä rivon ilmestyksen
-
20:47
Zelenskyi: Harkovan seudun raja-alueella kiivaita taisteluita
-
20:43
Kuopiolaisperheen takapihalla nähtiin unohtumaton hetki – "En olisi uskonut"
-
Lataa lisää