Sisäministeri Rantanen aseiden käytön ehdotetusta promillerajasta: Rajan täytyy olla ehdoton nolla
Oppositiosta vaadittiin aseiden käyttöön promillerajaa
Oppositiosta vaadittiin aseita koskevan lainsäädännön tiukentamista torstain kyselytunnilla. Ensimmäinen kysyjä Piritta Rantanen (sd.) huomautti, että edeltävän kuukauden aikana on tapahtunut useampia epäiltyjä rikoksia luvallisilla käsiaseilla julkisilla paikoilla.
Hän viittasi myös mediatietoihin siitä, että nykyisen aselain tullessa voimaan vuonna 1998 tätä ennen myönnettyjä aselupia jäi voimaan silloinkin, kun ne eivät täyttäneet uuden lain vaatimuksia.
– Oletteko valmiita muuttamaan aselainsäädäntöä niin, että nykyisen aselain kanssa ristiriidassa olevien aselupien voimassaolo päättyy, hän kysyi.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) vastasi, että suomalainen aselainsäädäntö on eurooppalaisittain verrattuna erittäin tiukka.
– En aivan ensimmäisenä katsoisi, että meidän aselainsäädäntömme olisi jollakin tavalla löperö, Rantanen sanoi.
– On hyvä muistaa se, että yksikään ase ei ole itsessään vaarallinen. Aseen käyttäjä tekee aseen vaaralliseksi, jos näin tapahtuu.
Rantanen lisäsi, että luvallisten aseiden lisäksi Suomessa on valtava määrä myös luvattomia aseita, joihin ei päästä kiinni aselainsäädännöllä.
– Me pääsemme niihin kiinni nimenomaan niillä muutoksilla, joita meillä on hallitusohjelmassa liittyen näihin ampuma-aserikosten rangaistuksiin, mutta myös samalla poliisin toimivaltuuksiin ja poliisimiesten määrään.
Rangaistusasteikkoa ollaan kiristämässä
Piritta Rantanen esitti myös, että ammuksia sisältävien aseiden käyttöön asetettaisiin alkoholin promilleraja ja että myös aseen luovuttamisesta juopuneelle tehtäisiin rangaistava teko.
Ministeri Rantanen ei tätä luvannut.
– Mielestäni promillerajaa ei tarvitse asettaa, sillä aseiden käsittelyssä täytyy olla nolla-promilleraja. Eli en näe järkeväksi sitä, että me lähtisimme säätämään sitä esimerkiksi 0,5:een, joka on rattijuopumuksen raja. Vaan sen täytyy olla ehdoton nolla, Rantanen sanoi.
– Kun käsittelet aseita, niitä käsitellään ilman päihtymystilaa.
Oikeusministeri Leena Meri (ps.) lisäsi, että ampuma-aserikoslainsäädäntöä ollaan muuttamassa ja että tällä hetkellä siitä on arviomuistio lausunnolla.
Meren mukaan esimerkiksi törkeän ampuma-aserikoksen rangaistusasteikkoa ollaan ankaroittamassa merkittävästi. Lisäksi sen tunnusmerkistöön ollaan lisäämässä se, että kantaa luvatonta ampuma-asetta yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa.
Uusimmat
-
11:56
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:45
Sää näyttää "enemmän kesältä", sanoo Pekka Pouta
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
Lataa lisää