Sinilevähavainnot lisääntyneet viikon takaisesta – näillä alueilla havaintoja on tehty
Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet viikon takaisesta niin rannikkoalueilla, avomerellä kuin myös järvillä, kertoi Suomen ympäristökeskus Syke torstaina.
Pintakukintoja on Syken mukaan havaittu laajalti Gotlanninmeren pohjoisosan avomerialueilla ja Suomen länsirannikon läheisyydessä. Keskiviikkona pintalevänauhoja ilmestyi myös Saaristomeren kansallispuiston alueelle Korppoon eteläpuolelle.
Lisäksi veteen sekoittunutta levää on havaittu Suomenlahden länsiosissa Inkoon kohdilta länteen.
Sisävesien havaintopaikoilla on tällä viikolla ollut runsaasti levää seitsemässä eri kohteessa ympäri Suomea, Lappia lukuun ottamatta. Hieman levää on havaittu 32:lla eri havaintopaikalla ympäri Suomea. Erittäin runsaista sinileväkukinnoista sisävesillä ei tällä viikolla ole ollut havaintoja.
Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan ely-keskus kertoi, että vaikka sinilevähavainnot ovat lisääntyneet, tilanne on pohjalaismaakunnissa tavanomainen vuodenaikaan nähden. Viileämpi ja sateinen sää ovat hillinneet sinileväkukintoja sisävesillä.
Rannikolla on tällä viikolla havaittu erittäin runsaasti sinilevää yhdellä seurantapaikalla, Varsinais-Suomessa Mynälahden sisäosassa. Runsaasti levää on havaittu neljässä eri seurantapaikassa Naantalin ja Rauman rannikolla. Hieman levää on havaittu 20 eri rannikkopaikalla.
Rannikon sinilevähavainnot painottuvat Syken mukaan etelä- ja lounaisrannikolle ja Saaristomerelle.
Virallisen seurannan lisäksi kansalaisilta on tullut 28 sinileväkukintoja koskevaa havaintoa.
Runsaan esiintymän erottaa helposti
Runsas esiintymä sinilevää muodostaa tyynessä säässä veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja, jotka kasautuvat rantaveteen. Pienemmät määrät sinilevää näyttävät vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta.
Kepillä kokeiltaessa sinilevä hajoaa. Jos levä jää roikkumaan keppiin, se ei ole sinilevää.
Pienet lapset ja lemmikkieläimet täytyy pitää poissa sinilevää sisältävästä vedestä.
Uusimmat
-
18:35
Ranskassa käynnissä suuri ajojahti – asemiehet vapauttivat vangin ja tappoivat kaksi vartijaa
-
18:31
Vappu Pimiä postasi otoksia uuden Maajussille morsian -kauden kuvauksista
-
18:27
Jalkapallon EM-kisoihin mullistava sääntömuutos – tästä nousee kortti herkästi
-
18:26
Suomen EM-pronssimitalisti linjattiin ulos olympiakoneesta: "Urani isoin pettymys"
-
18:22
Yle ja HS: Supo-tutkinnassa hyllytetty virkamies on Pertti Haaksluoto
-
18:19
Kuusi vuotta sitten kadonneen Mikon etsijät löysivät auton Vantaanjoesta – kuva
-
18:19
Venäjä teki ohjusiskun korkeaan asuinrakennukseen Harkovassa
-
18:11
Rapea tappio MM-kiekko-ottelussa – maalivahdin unelma toteutui
-
18:10
Tommi Hallman, 23, hyppää hurjan tykin ohjaimiin – suomalaisittain ennennäkemätön uravalinta: "Amerikka on se paikka, missä pitää olla"
-
18:01
Vahvempien alkoholijuomien tulo kauppoihin jämähtämässä valiokuntaan: "Kaikki asiantuntijat vastustivat esitystä"
-
17:56
Kahdeksan kuoli bussionnettomuudessa Floridassa
-
17:39
Tappelu parlamentissa: Video näyttää, kuinka Georgian kiistelty lakipaketti riehaannutti
-
17:35
Nato-maa paljasti, milloin Zelenskyi saa "käänteentekevät" F-16-hävittäjät
-
17:30
Nina Backmanin tapa keittää kahvia jakaa mielipiteet
-
17:26
Purra: Perussuomalaiset jää EU-parlamentissa nykyiseen ryhmään, vaikka Orbanin puolue liittyisi siihen
-
17:25
MM-Tshekistä ikävä uutinen – autoilija ajoi ex-hyökkääjän päälle
-
17:23
Tänään on vuoden ensimmäinen hellepäivä! Täällä se mitattiin ensin
-
17:20
Rap-artisti Mercedes ja aviomies Janne Raninen: vauva tulossa!
-
17:02
Alppitähdelle dopingtuomio – avautuu nyt rikkeensä taustoista
-
17:01
Kolmen hengen kuolonkolarin aiheuttaneen tuomio lieveni miehen omien vammojen takia – katso animaatio turmasta
-
Lataa lisää