Silja Serenaden tehopuhdistukseen valmistauduttiin sunnuntaina ja se aloitetaan tänään maanantaina laivalta löytyneen legionellabakteerin takia. Tallink Siljan viestinnästä kerrotaan, että toistaiseksi laivayhtiön tietoon ei ole tullut yhtäkään matkustajaa, joka olisi saanut legionellabakteerin aiheuttaman tartunnan.
Reilu viikko sitten Silja Serenade -autolautalla tehtyjen mittausten alustavissa tuloksissa todettiin suuria legionellabakteeripitoisuuksia.
Bakteerin eliminoimiseksi laivan kaikki matkat sunnuntaina ja maanantaina 12.–13. marraskuuta perutaan tehokloorauksen ajaksi.
Lisäksi jo lauantai-illan matka Helsingistä Tukhlomaan peruttiin Suomesta lähtevien matkustajien osalta.
Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo, että noin 400:n ihmisen lauantaille varaama matka peruttiin.
Lisäksi tänään reilun 200 matkustajan matka Tukholmasta Helsinkiin perutaan. Vielä huomenna Helsingistä Tukholmaan -lähtö perutaan. Kyseisellä lähdöllä matkustajia olisi ollut reilut 700.
Suunnitelmissa on, että seuraavan kerran Serenade lähtee normaalisti reitilleen tiistaina Tukholmasta kohti Helsinkiä.
– Risteily oletettavasti toteutuu tiistai-iltana. Toiveena on näin.
Marika Nöjdin mukaan perutut matkat ja putsausoperaatio tuovat kustannuksia laivayhtiölle, mutta mistään suurista summista ei puhuta.
– Toki toivomme, että peruutetut matkat siirretään toiseen ajankohtaan sen sijaan, että matkustajat peruisivat varauksensa kokonaan.
Kloorin haju haihtuu parissa päivässä
Laivan puhdistuksessa käytetään tehokloorausta.
– Normaalistikin vettä puhdistetaan lisäämällä siihen klooria, mutta niin, että se on edelleen juomakelpoista. Tehokloorauksessa klooria lisätään kymmenkertaisesti, minkä jälkeen vettä juoksutetaan pitkään.
Tehoklooraus aiheuttaa joksikin aikaa kloorin hajua, mutta Nöjdin mukaan sen tulisi haihtua parissa päivässä.
Silja Serenadella on Nöjdin mukaan jo aloitettu puhdistus desinfioimalla muun muassa hanoja ja suihkupäitä.
Pitoisuuksia mitataan tasasin väliajoin
Tallink Silja -yhtiön laivoilla mitataan säännöllisesti erilaisia asioita, kuten esimerkiksi legionellabakteeripitoisuuksia.
– Välillä luvut ovat hieman koholla, mutta nyt saadut viimeiset ja vielä alustavat tulokset näyttivät todella korkeita pitoisuuksia. Siksi tehopuhdistus tehdään, Nöjd sanoo.
Viralliset tulokset bakteeripitoisuuksista saadaan noin kymmenessä päivässä mittauksesta, ja nyt siitä on kulunut reilu viikko.
Legionellabakteeripitoisuuksia mitataan kymmenistä eri pisteistä ympäri laivaa, kuten hyteistä, hanoista, vesipisteistä ja laivakylpylän altaista.
Laivayhtiön tietoon ei ole tullut legionellabakteerin aiheuttamia tartuntatapauksia.
– Toki tartunnan itämisaika voi olla kymmenenkin päivää, mutta toistaiseksi tietoomme ei ole tullut, että matkustajiamme olisi sairastunut.
Nöjdin mukaan ihmiset reagoivat eri tavoin tautiin, toiset saavat miedomman ja toiset voivat saada taas rajumman tautimuodon.
Bakteeri kukoistaa muhivassa vedessä
Legionellabakteeritartunnan saaminen on Nöjdin mukaan epätodennäköistä, mutta jotain sen ehkäisemiseksi voi tehdä laivalla ollessaan.
Legionellabakteeri viihtyy rakennetuissa vesijärjestelmissä ja lämpimässä käyttövedessä. Erityisesti seisovassa vedessä, esimerkiksi putkistoon jääneessä muhivassa vedessä bakteeri kukoistaa.
Tämän takia vettä juoksutetaan tasaisin väliajoin risteilyaluksilla – silloinkin, kun laiva ei ole ajossa, kertoo Nöjd.
Juomalla bakteeri ei tartu, vaan siihen tarvitaan pisaratartunta.
– Esimerkiksi juuri avatussa ja oikein kuumassa suihkussa muodostuva höyry voi kulkeutua keuhkoihin. Tällöinkin tartunnan saaminen on epätodennäköistä.
Uusimmat
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
Lataa lisää