Saako sairauslomalla olla, jos ei ole kuumetta? Ylilääkäri kertoo levon tarpeen merkit
Kuume ei ole sairauden ainoa merkki. Hyvin kipeänä voi olla myös normaalilämpöinen.
Varsinkin flunssakaudella moni palaa peruskysymysten äärelle: Kehtaako nuhassa mennä toimistolle? Entä miten kipeä täytyy olla, että voisi jäädä kotiin? Moni pitää kuumetta parhaana merkkinä sairaudesta ja levon tarpeesta, vaikka näin ei kenties kannattaisi ajatella.
Joillekin kuume nousee pienestäkin asiasta, toisille ei pahastakaan taudista. Kehon lämpötila onkin tavallaan epäluotettava sairauden merkki, sillä hyvin sairas voi olla myös täysin kuumeettomana.
– Ehkä se on jonkinlaista vanhanaikaista ajattelua: sitten, kun on kuume, täytyy levätä sängyssä, ylilääkäri Heli Kivimäki Pirtestä pohtii.
Kuumereaktio esimerkiksi nostaa verenpainetta sekä lisää juomisen tarvetta ja hikoilua. Kun se iskee, kannattaa ehdottomasti jäädä petiin.
– Kyllähän kuume on sairauden merkki, mutta ei se ainoa ole. Ihmiset helposti ajattelevat psyykkisistä oireista, että jos tämän sijaan olisi jalka poikki, olisi helppoa olla sairauslomalla. Se olisi selkeä merkki, joka oikeuttaa levon. Mutta ei kuume ole lääkärin näkökulmasta sairauden ainokainen merkki. Olemassa on kuumeettomia keuhkokuumeita, ja muitakin merkkejä vakavasta infektiosta on kuin kuume.
Lue myös: "Ykköseksi nostan huonon johtamisen" – Outi on joutunut vaihtamaan työpaikkaa jo kolme kertaa
"Kumpikaan ääripää ei ehkä ole niin toivottava"
Sitä, miten sairas on, on toisinaan vaikeaa itse arvioida. Kuumeen lisäksi merkkejä taudista ovat Kivimäen mukaan pulssi sekä se, miten lihakset jaksavat pystyssä oloa.
– Yleisiä reilumman infektion ja levon tarpeen merkkejä ovat voimaton olo, hengenahdistus ja se, jos lepopulssi nousee. Perussairaus pohjalla vaikuttaa myös. Ihmiset ovat niin erilaisia: jotkut ovat hyvin sairaudentuntoisia ja heille tulee pienistäkin oireista tarve levolle, ja toiset puuskuttavat eteenpäin vaikka minkälaisessa tilanteessa. Kumpikaan ääripää ei ehkä ole niin toivottava, Kivimäki kuvaa.
Toisaalta: aikuinen päättää omista asioistaan.
– Jokainen aikuinen toimii oman harkintansa mukaan eikä ihmisiä määräänsä enempää voi ohjata. Ehkä voisi rauhoitella niitä, jotka eniten hermostuvat oireista, ja toppuutella niitä, jotka vain painaisivat eteenpäin, vaikka selkeitä sairauden merkkejä on läsnä. Kun sairauslomaa suosittelee ja määrää, pitäisi tunnistaa, millainen ihmistyyppi henkilö on.
Lue myös: "Saikuttavatko" mielenterveyshäiriöistä kärsivät turhaan? Psykologi muistuttaa tärkeästä asiasta
Katso myös: Millainen sairausloma auttaa työuupumukseen?
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää