Ruokavirasto määrää kaikki ketut ja supikoirat lopetettavaksi turkistarhoilta, joilla on todettu lintuinfluenssatartunta.Kaikki minkit on määrätty tartuntatarhoilta lopetettavaksi jo aiemmin. Lopetusten peruste on ihmisten terveyden suojaaminen.
Lintuinfluenssatartunta on Ruokaviraston tiedotteen mukaan todettu toistaiseksi 26 pohjalaisella turkistarhalla. Näistä 11 tarhalta on tähän mennessä määrätty kaikki eläimet lopetettavaksi ja viideltä tarhalta osa eläimistä. Lisäksi 10 tarhalle ei ole vielä tehty lopetuspäätöksiä. Nyt kaikki näiden tarhojen jäljellä olevat eläimet määrätään lopetettavaksi.
Uudet Ruokaviraston lopetuspäätökset koskevat noin 115 000 eläintä, joista kettuja on 109 000 ja supikoiria 6 000. Tämän lisäksi Ruokavirasto on aiemmin määrännyt lopetettavaksi noin 135 000 eläintä, joista minkkejä on 50 000, kettuja 79 000 ja supikoiria 6 000.
Tutkimuksissa viitteitä leviämisestä turkiseläimistä toisiin
Turkistarhoilta eristetyille lintuinfluenssaviruksille on Ruokaviraston tiedotteen mukaan tehty sekvensointitutkimuksia, joissa selvitetään viruksen perimää ja siinä tapahtuvia muutoksia. Sekvenssianalyysi tukee viitteitä siitä, että virukset ovat levinneet tarhoilla myös turkiseläimistä toisiin, eivät ainoastaan linnuista turkiseläimiin.
Pisaratartunnan lisäksi tartunta eläimestä eläimeen voi tapahtua kosketustartuntana eläimen eritteiden, rehun tai saastuneiden kuivikkeiden ja hoitovälineiden välityksellä. Tartuntareittiä ei Ruokaviraston mukaan välttämättä pystytä jälkikäteen aukottomasti selvittämään.
Mitä pidempään virukset pääsevät kiertämään nisäkkäissä, sitä suurempi riski on muunnoksille, jotka voivat aiheuttaa tartuntoja myös ihmisille.
Toistaiseksi huolestuttavia muunnoksia, jotka helpottavat viruksen siirtymistä nisäkkääseen, on todettu kuuden turkistarhan eläimistä eristettyjen virusten perimässä. Muunnoksia on löydetty niin minkeistä, ketuista kuin supikoirista. Tutkimukset turkistarhojen viruskannoista jatkuvat yhteistyössä EU:n lintuinfluenssan vertailulaboratorion kanssa.
Oireettomailla eläimillä voi olla piileviä tartuntoja
Lintuinfluenssatartunnan saaneilla turkistarhoilla tartunnasta vapautumisen osoittaminen riittävällä varmuudella vaatisi niin suuren näytemäärän ottamisen tarhalta, ettei sitä ole käytännössä mahdollista toteuttaa. Oireettomien eläinten piilevät tartunnat aiheuttaisivat työsuojelullisen riskin työntekijöille nahkomisen yhteydessä, ja tartuntariski ihmisiin jatkuisi myös nahkontakauden jälkeen.
Kettuja ja supikoiria koskevat lopetuspäätökset tehtiin aiemmin tapauskohtaisen arvioinnin perusteella. Arvioon vaikutti, se kuinka laajasti ja kuinka vahvoin oirein tartuntaa on tarhalla todettu.
Uusimmat
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
Lataa lisää