Riitta Havukainen jäi teatterista eläkkeelle reilu vuosi sitten – näin näyttelijän aika nykyisin kuluu
Näyttelijä Riitta Havukainen jäi Helsingin kaupunginteatterista eläkkeelle reilu vuosi sitten. Nykyisin hän voi tehdä asioita ”ihmisten aikoihin”.
Näyttelijä Riitta Havukainen, 69, jätti työnsä Helsingin kaupunginteatterissa taakseen reilu vuosi sitten. Hän työskentelee edelleen kuitenkin freelancerina.
Eläkkeellä hänelle jää enemmän aikaa tehdä kaikkea muuta kuin näyttelemistä.
– Nukkumiselle jää enemmän aikaa, ystäville ja läheisille, lukemiselle, sarjojen ja elokuvien katselemiselle. Voi harrastaa asioita ”ihmisten aikoihin”, mitä ei voinut ennen tehdä, Havukainen kertoi Huomenta Suomessa 20. huhtikuuta.
Havukainen ajatteli, että teatterin rutiineja tulisi ikävä, mutta näin ei ole käynyt.
– Aika raskastakin työrytmiä ei ole ikävä. Ihmisiä on ikävä. Olen tehnyt kamera- ja äänitöitä eläkkeelle jäämiseni jälkeen. Teatteritöille olen sanonut kohteliaasti ei. Haluan olla vapaammin hetken, jotta saa maadoitettua itseään. Haluan hengitellä ja tehdä mitä huvittaa. Ehkä joskus taas teatteria, Havukainen pohti.
Tällä hetkellä Havukaisen voi nähdä valkokankaalla Palimpsesti-elokuvassa, joka sai ensi-iltansa 12. huhtikuuta. Elokuvan on ohjannut Hanna Västinsalo ja se kertoo tarinan kahdesta vanhuksesta geeniterapiakokeilussa, jossa he alkavat nuorentua fyysisesti.
Katso jutun alussa olevalta videolta, millaista Riitta Havukaisella on ollut tehdä suomalaisespanjalaista Paratiisi-sarjaa.
Alla olevalta videolta voit katsoa Riitta Havukaisen haastattelun kokonaisuudessaan.
Uusimmat
-
14:59
Leijonien nuori taituri siirtyy Olli Jokisen alaisuuteen
-
14:45
"Ruokitte vain ongelmaa" – älä tekstaa nuorelle kesken koulupäivän
-
14:45
Vuosi sitten Suomi kääriytyi vihreään – muistatko vielä nämä Käärijä-huuman kirvoittamat tempaukset?
-
14:16
Huolestunut raportti Tshekin MM-kisapaikalta – näin isäntämaassa reagoitiin: "Totuus on"
-
14:01
Varjoliitäjä pudonnut maahan Oulussa – tämä tapauksesta tiedetään
-
13:50
Ukrainassa jälleen hyökkäyksiä – ainakin kaksi kuollut
-
13:50
Kommentti: Odotus on ohi! Kalle Rovanperällä eväät täydelliseen tyrmäykseen
-
13:34
Sinivalkoisen äänen uran loppu häämöttää: "Minulla on muutakin elämää kuin urheilu"
-
13:20
Poliisi tutkii näyttelijä Nicolas Cagen pojan väitettyä hyökkäystä äitinsä kimppuun
-
12:36
Ensi viikolla jopa +24!
-
12:31
Miksi farkuille ja ulkovaatteille on omat pesuohjelmansa? Näin pyykkikoneen ohjelmat eroavat toisistaan
-
12:26
Kärpät ryösti toisen SM-liigaseuran maalipyssyn!
-
12:25
Putin nosti ydinasejoukot esiin: "Venäjä käy ratkaisevaa ajanjaksoa – emme siedä minkäänlaisia uhkauksia"
-
12:14
Ilves iski kiinni: Tommi Niemelän luottomies haaviin
-
12:03
Nakuilua ja sipsipussi – tässä ovat tämän vuoden Met-gaalan oudoimmat asut
-
11:48
Näin puolueet eroavat MTV:n eurovaalikoneen Gaza-kysymyksessä – kokoomusehdokkaat erimielisiä
-
11:47
Ei herkille! MM-rallin tähtikuljettajaa kohtasi karmea tapaturma: "Koira oli keskellä tietä"
-
11:40
Putinin käytös herätti huomiota suorassa lähetyksessä – erikoista sormeilua jokaisen kättelyn yhteydessä
-
11:30
Savuavassa lentokoneessa matkustanut Mika Lintilä lohkaisi uutisesta hervottoman vitsin: "Meille kerrottiin ihan eri syy"
-
11:13
Monacon kuolonkolari: Suomalaismiestä vastaan nostettu raskaat syytteet
-
Lataa lisää