Salatut elämät -sarjasta tutuksi tullut Jasmin Hamid odottaa toista lastaan. Hän julkaisi itsestään upean kuvan Saimaan kauniista maisemista.
Sijoitusbloggaajana, näyttelijänä ja poliitikkona tunnettu Jasmin Hamid odottaa toista lastaan. Hän kertoi ilouutisen toukokuussa blogissaan ja Instagram-tilillään. Uusimmassa kuvassaan Hamid hehkuu raskauden onnea. Saimaalla perheensä kanssa lomaillut Hamid julkaisi upean bikinikuvan itsestään. Samalla hän kertoi heittäneensä talviturkin tältä kesältä.
– Talviturkki heitetty! Vilukissan piti kerätä rohkeutta juhannuksen yli maanantaihin saakka. Nyt voidaan ajella hyvillä mielin Helsinkiin, ja heinäkuussa takaisin mökille pulikoimaan, hän kirjoittaa.
Hamid kertoi toukokuun lopulla Instagram-julkaisussaan esikoisensa saavan pikkusiskon, jonka on määrä syntyä vielä tämän vuoden puolella. Hamid poseeraa julkaisemassaan kuvassa yhdessä puolitoistavuotiaan Adil-poikansa kanssa.
– Tänään hän sai ilmapallon, syksymmällä pikkusiskon, hän kirjoitti.
Hamid on kertonut blogikirjoituksessaan toisen raskautensa olevan kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Hän kertoo aavistaneensa jo viidennen viikon alussa olevansa raskaana.
– Hajut tuntuivat voimakkailta ja olo oli jotenkin hutera. Jo samana iltana raskaustesti vahvisti asian. Muutamassa päivässä huteruus muuttui pahoinvoinniksi ja homma eteni nollasta sataan. Tällä kerralla pahoinvointi ei ollut sellaista kivaa pikkuetovuutta, jonka olisi voinut ratkaista pötköttelemällä sohvalla ja katsomalla telkkaria. Mikään ei pysynyt sisällä, enkä pystynyt kuin vaikeroimaan ja halailemaan oksennussaavia, hän kirjoitti.
Uusimmat
-
11:15
Hiihtoliitto aloittaa muutosneuvottelut
-
11:11
Venäjä: Krimin sillan ilmatorjuntaa vakoiltu – tämä pidätyksistä tiedetään
-
11:10
Onko WhatsAppin profiilikuvasi kukka tai lemmikki? Tutkimus havaitsi taustalla ikävän syyn
-
10:45
Pääministeri yritettiin murhata – Slovakia joutui MM-jäälle järkytyksen hetkellä: "Meidän oli pelattava"
-
10:45
Limuviinat eivät tule kauppoihin tyttöjen suojelemiseksi, sanoo Päivi Räsänen
-
10:41
Inflaation käänne näkyi pörssiluvuissa Wall Streetin sulkeutuessa
-
10:29
Partisaanit: Suuria tuhoja Krimillä – Venäjä väittää ATACMS-iskuksi
-
10:14
Slovakian varapääministeri: Ammutun Ficon tila vakaa, mutta erittäin vakava
-
10:11
Tappara hankki MM-puolustajan riveihinsä
-
10:06
Jenni Haukiolle uusi työ
-
09:46
Tuomas Enbuskea syytetään pahoinpitelystä – Enbuske: "Kiistän syytteen ehdottomasti"
-
09:21
Sisarvaimot-sarjasta tutun ex-parin 25-vuotiaana kuolleen pojan vahvistettiin tehneen itsemurhan
-
09:15
Laihdutuslääke Ozempicista uusi suotuisa havainto – voisi "muuttaa kaiken"
-
09:12
Sotahistorioitsija lyttää Putin-uutisoinnin: "Värinää ja tärinää – toivotaan toivotaan"
-
09:03
Jukka Jalonen jyrähti MM-kisojen erikoisista kulissikäänteistä – Leijonien suuntaan napakka viesti: "Helvettiin ja nopeasti!"
-
08:59
"Rakkaus kuuluu kaikille" – kirkolliskokous pui piispojen esitystä kahdesta avioliittokäsityksestä
-
08:57
Naisleijonat jatkaa tutussa komennossa
-
08:36
Olkiluoto 3 tuottaa taas sähköä
-
08:20
Leijonat-vahdeista yksi ehti tilata uuden maskin MM-kisoihin: "Modernia ja retroa"
-
08:15
Windows95man Voguessa: "Alastomuus on minulle luonnollista"
-
Lataa lisää