Ranska on kirjannut aborttioikeuden perustuslakiin ensimmäisenä maana maailmassa – "Maailmanlaajuinen viesti"
Ranska on kirjannut tänään maanantaina aborttioikeuden maan perustuslakiin ensimmäisenä maana maailmassa.
Ranskan parlamentin alahuone eli kansalliskokous ja ylähuone eli senaatti äänestivät maanantaina aborttioikeutta käsittelevän lakiesityksen puolesta.
Sekä kansalliskokous että senaatti olivat aiemmin äänestäneet lakiesityksen puolesta myös erikseen.
"Maailmanlaajuinen viesti"
Presidentti Emmanuel Macron kommentoi Ranskassa tehdyn päätöksen lähettävän maailmanlaajuisen viestin.
Selvä enemmistö ranskalaisista on ollut päätöksen kannalla. Mielipidemittausten mukaan yli 80 prosenttia Ranskan väestöstä kannatti aborttioikeuden kirjaamista maan perustuslakiin.
Macron lupasi viime vuonna sisällyttävänsä aborttioikeuden perustuslakiin Ranskassa sen jälkeen kun Yhdysvaltain korkein oikeus oli kesällä 2022 kumonnut aborttioikeuden liittovaltion tasolla turvanneen Roe vastaan Wade -päätöksen.
Vasemmisto- ja keskustapoliitikot ovat Ranskassa suhtautuneet muutokseen myönteisesti. Osa oikeistosenaattoreista taas on kertonut kokeneensa painetta näyttää uudistukselle vihreää valoa.
Senaatin keskusta-oikeistolainen puhemies Gerard Larcher teki selväksi kannattavansa aborttioikeutta, mutta ei sen kirjaamista perustuslakiin. Hän perusteli mielipidettään sanoen, että ei näe aborttioikeuden olevan uhattuna Ranskassa.
"Askel, joka jää historiaan"
Parlamentin äänestys järjestettiin erityisessä istuntosalissa Versaillesin palatsissa. Parlamentin yhteiset istunnot ovat Ranskassa erittäin harvinaisia, sillä sellainen kootaan koolle vain esimerkiksi perustuslain uudistamista varten.
– Tämä on olennainen askel... askel, joka jää historiaan, Ranskan pääministeri Gabriel Attal sanoi lainsäätäjille ennen äänestystä.
Attal korosti aborttioikeuden olevan uhattuna maailmanlaajuisesti. Hän viittasi aborttioikeudessa viime vuosina tehtyihin tiukennuksiin esimerkiksi Yhdysvalloissa, Unkarissa ja Puolassa.
Sadat ihmiset osoittivat Versaillesissa maanantaina mieltään aborttioikeuden perustuslakiin kirjaamista vastaan. Pariisissa sadat lakiuudistuksen kannattajat puolestaan seurasivat riemuiten äänestystä ulos pystytetyiltä videonäytöiltä.
Ranska laillisti abortin vuonna 1975.
Uusimmat
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
20:00
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:39
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – Onnettomuudesta määrätty tutkinta
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
Lataa lisää