Poliisi: Nämäkin asiat ovat sähköpotkulautailijalta kielletty
Poliisin mukaan osa sähköpotkulautoja käyttävistä on yhä siinä käsityksessä, että niillä ajava rinnastetaan jalankulkijaan. Poliisi katsoi tarpeelliseksi muistuttaa jälleen sähköpotkulautoihin liittyvistä liikennesäännöistä.
Poliisi muistuttaa tiedotteessaan, että suosiotaan kasvattavat vuokrattavat sähköpotkulaudat kuuluvat ajoneuvolain pykälän 29 tarkoittamiin kevyisiin sähköajoneuvoihin. Samaisen lain pykälässä 52 määrätään, että tällaista ajoneuvoa kuljetettaessa on noudatettava polkupyöräilijää koskevia liikennesääntöjä.
Laudoilla, joiden rakenteellinen maksiminopeus on 25 kilometriä tunnissa, ajetaan joko pyörätiellä tai sellaisen puuttuessa ajoradan reunassa. Vain alle 12-vuotiaat voivat sähköpotkulautailla jalkakäytävällä.
Poliisi kehottaa kaikkia sähköpotkulaudoilla liikkuvia kertaamaan perussäännöt ennen liikenteeseen lähtemistä.
Lue myös: Poliisi: Lähes jokainen sakotettu sähköpotkulautailija väittää, ettei tiennyt tästä kiellosta
Risteyksessä toimiminen sähköpotkulaudalla
Yleinen harhaluulo on, että muut väistävät suojatiellä sähköpotkulautailevaa. Poliisi huomauttaa, että vaikka lautaa ei tarvitsekaan suojatiellä välttämättä taluttaa, on sähköpotkulautailijan väistettävä autoa, ellei autolle ole merkitty väistämisvelvollisuutta tai se ei ole kääntymässä. Vain lautaansa taluttava rinnastetaan suojatiellä jalankulkijaan.
Pyörätiellä tai ajoradalla ajaessa väistetään oikealta tulevaa ajoneuvoa, jos ei muuta ole merkein osoitettu. Jos sähköpotkulaudan reitti risteää suojatien kanssa, sähköpotkulautailija antaa ylittävälle jalankulkijalle tietä.
Risteyksessä on myös näytettävä suuntamerkkiä kääntyessä. Jos itse sähköpotkulaudassa ei ole vilkkua, suuntamerkki näytetään kädellä.
Artikkeli jatkuu videon alla.
Toisen henkilön kuljettaminen on kielletty
Kevyen sähköajoneuvon kuten sähköpotkulaudan puikoissa kuljettaja on tietenkin selvin päin. Päihtyneenä ajamisella voi olla vakavat seuraukset paitsi kuljettajalle, myös sivullisille. Myös muut ajokuntoon liittyvät seikat, kuten väsymys tai huonovointisuus, ovat este turvalliselle ajamiselle.
Poliisi muistuttaa tiedotteessaan myös siitä, että sähköpotkulaudoilla toisen ihmisen kuljettaminen on kielletty. Kyyditseminen vaikeuttaa laudan turvallista käsittelyä vaarantaen liikenneturvallisuutta. Rangaistuksena on liikennevirhemaksu.
Sähkölaudan pysäyttäminen ja pysäköinti tulee tehdä siten, että lauta ei aiheuta vaaraa. Lautaa ei saa jättää niin, että siihen voi törmätä tai kompastua.
Lue myös: Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
Lähde: Poliisi
Uusimmat
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Suora kello 10: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
Lataa lisää