Tuhoisa Kalajoen metsäpalo oikeudessa – syyttäjän mukaan tupakantumppi sytytti metsäpalon
Kalanjoen tuhoisaa metsäpaloa käsiteltiin oikeudessa. Palossa tuhoutui yli 200 hehtaaria metsää – palo sai alkunsa yhdestä tupakantumpista.
Miestä syytetään yleisvaaran tuottamuksesta tai vaihtoehtoisesti varomattomasta käsittelystä. Syyttäjän mukaan palo johtui huolimattomuudesta.
Tahallinen toiminta vai huolimattomuus?
Oulun käräjäoikeudessa käsiteltiin keskiviikkona Kalajoen metsäpaloa koskevia rikossyytteitä. Syyttäjän mukaan viimekesäinen metsäpalo sai alkunsa tupakoinnista.
Yhtä ihmistä syytetään yleisvaaran tuottamuksesta tai vaihtoehtoisesti varomattomasta käsittelystä. Syyttäjän mukaan kyse ei ole ollut tahallisesta toiminnasta, vaan huolimattomuudesta.
Syytetty kiistää syytteen
Syytetty kiistää syytteen. Myös syytetyn työnantaja katsoo, että metsäpalo ei ole johtunut työntekijän huolimattomuudesta.
Metsäpalo alkoi Kalajoen Rautiossa sijaitsevalta Mutkalammin tuulipuiston työmaalta 26. heinäkuuta 2021. Meneillään oli tien rakentaminen suon reunalla sijaitsevaan tuulipuistoon. Syytetty työskenteli työmaalla.
– Työmaalla työtehtävissä ollessaan tupakoinut kuivassa maastossa/nevalla seurauksin, että (syytetyn) maastoon jättämästä palavasta savukkeesta on aiheutunut voimakas tulipalo, minkä seurauksena on palanut yhteensä 227 hehtaaria metsää, aiheuttaen metsän omistajille eli asianomistajille taloudellista vahinkoa, kirjoittaa syyttäjä haastehakemuksessaan.
Syyttäjä vaatii syytettynä olevalle miehelle "lyhyehköä" ehdollista vankeusrangaistusta tai "tuntuvaa" sakkorangaistusta.
Kymmenien tuhansien eurojen korvausvaatimukset
Metsäpaloa edelsi pitkä helle- ja kuivuuskausi. Kukaan ei loukkaantunut palossa, mutta se aiheutti suuret taloudelliset vahingot. Siinä tuhoutui kaikkiaan 227 hehtaaria metsää.
Korvausvaatimuksia ovat käräjäoikeuden mukaan esittäneet kolmen kiinteistön omistajat. Osa korvausvaatimuksista on kohdistettu syytettyyn mieheen, osa hänen työnantajaansa. Yhteensä korvausvaatimusten määrä on noin 76 000 euroa.
Pelastuslaitos sammutti paloa kahden viikon ajan. Sammutustöitä vaikeutti osaltaan se, että metsäpalopaikan maasto on louhikkoista ja vaikeakulkuista.
Metsäpalo oli yksi suurimmista Suomessa viime vuosikymmeninä.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää