Nordean analyytikko ennustaa helpotusta asuntovelallisille: Korot saattavat kääntyä laskuun jo pian
Euroopan keskuspankki on nostanut tänään torstaina ohjauskorkoja kymmenettä kertaa. Suomalaisasiantuntijan mukaan korot voivat alkaa laskea taas ensi vuoden alussa.
Euroopan keskuspankki (EKP) kertoi tänään nostavansa kaikkia kolmea ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä. Korotus oli kymmenes peräkkäinen.
EKP:n talletuskorko nousee 4,00 prosenttiin eli korkeimmalle tasolleen euroalueen historiassa. Perusrahoitusoperaatioiden korko taas nousee 4,50 prosenttiin ja maksuvalmiusluoton korko 4,75 prosenttiin.
EKP:n neuvosto sanoo varmistavansa korkopäätöksillään sen, että ohjauskorot hillitsevät hintakehitystä riittävästi ja tarpeeksi pitkään.
EKP:n päätöksellä on suora vaikutus asuntolainoihin.
– Varmaan siellä tehtiin analyysi, että inflaatio- ja palkkapaineita riittää ja että rahapolitiikkaa täytyy kiristää, jotta paineet saadaan kuriin ja inflaatio takaisin kahteen prosenttiin, Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu totesi Seitsemän uutisten haastattelussa.
"Välttämätön ratkaisu"
Inflaatiokehitys on siis edelleen liian rivakkaa, mutta samaan aikaan Euroopan, eikä vähiten sen suurimman veturin, Saksan, talous yskii.
– Tämä (EKP:n ratkaisu) on yhdistelmä, joka tässä suhdannetilanteessa on ikään kuin välttämättömyys, Koivu toteaa.
– Keskuspankin on vääjäämättä painettava talouskasvu nollaan, ehkä joissain maissa jopa hitusen pakkasen puolelle, jotta ylikuumentunut talous saadaan takaisin raiteille. Näin saadaan työmarkkinoille vähän lisää tilaa, matalampia palkankorotuksia ja sitä kautta matalammat hinnankorotukset ja matalampi inflaatio. Mitään muuta oikotietä ei keskuspankilla tässä tilanteessa ole.
Milloin korot sitten kääntyvät laskuun?
– Jos talouskehitys pysyy hitaana, inflaatiopaineet hidastuvat – niin kuin kaikki nyt odottavat – ensi vuoden alussa aletaan 12 kuukauden euriborissa nähdä alasuuntaista liikettä. Voi se tulla aiemminkin, voi se tulla vähän myöhemminkin, koska talous on tietenkin yllätyksiä täynnä.
Uusimmat
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti on erittäin todennäköisesti kuollut – vuorenhuippuun törmänneen helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
Lataa lisää