Ruotsissa Tukholman keskustassa sijaitsevan kerrostalon asukkaat joutuivat vuoden päivät kärsimään oudosta hajusta ja päättivät lopulta soittaa poliisin selvittämään asiaa.
Kerrostalon asukkaiden kertoman perusteella parvekkeilla ei voinut olla eikä ikkunoita voinut avata, koska epämiellyttävä haju olisi tunkeutunut asuntoihin. Lisäksi rappukäytävässä oli asukkaiden mukaan mahdotonta kulkea pidättämättä hengitystä.
Paikalle saapuneet poliisit menivät asuntoon, josta arvelivat hajun tulevan. Asunto osoittautui varsinaiseksi ”eläinhoitolaksi”. Koiran ja kilpikonnan lisäksi asunnosta löytyi tuhat hamsteria.
Lue myös: Kuusamossa syntynyt Hilla rysäytti voimalinjaan Ukrainassa – video näyttää, kuinka lintu voi
Asunnon omistanut kuusikymppinen nainen kertoi kasvattavansa ja myyvänsä jyrsijöitä ja korosti osaavansa käsitellä eläimiä hyvin.
Hamstereita säilytettiin häkeissä ja ämpäreissä ympäri asuntoa. Tutkijoiden mukaan eläimet eivät päässeet nauttimaan päivänvalosta.
Tapaus sattui kesällä 2021. Nyt Tukholman käräjäoikeus on tuominnut naisen 2 500 kruunun noin 200 euron päiväsakkoon eläinsuojelulain rikkomisesta.
Käräjäoikeuden mukaan nainen ei ollut tarjonnut eläimille oikeanlaista ympäristöä eikä ruokaa eikä vettä.
Uusimmat
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
15:02
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
Lataa lisää