Näin Windows95man ja Henri Piispanen aikovat juhlia mahdollista Euroviisujen finaalipaikkaa
MTV jututti Suomen euroviisuedustajia Windows95mania ja Henri Piispasta ennen illan semifinaalia 7. toukokuuta.
Euroviisujen ensimmäinen semifinaali käydään 7. toukokuuta, ja Suomi esiintyy Windows95manin ja Henri Piispasen voimin numerolla 10 kappaleella No Rules!. Viimeiset harjoitukset ennen illan semifinaalia menivät Windows95manin mukaan todella hyvin.
– Nämä oli tällaiset aamutreenit. Vähän testailtiin, että kaikki toimii, ja nyt kaikki toimii. Nyt olemme valmiita iltaan, Windows95man kertoi tunnelmiaan MTV Uutisille Malmössä ennen ensimmäistä semifinaalia.
– Hyvä ja tekninen suoritus, Henri Piispanen lisäsi.
Windows95man on luvannut, että jos he voittavat finaalin 11. toukokuuta, he tekevät Piispasen kanssa chilihaastevideon.
– Ja jos pääsemme tänään jatkoon, niin menemme Henrin kylpyyn, Windows95man kertoi.
Piispanen jatkoi, että hänen täytyykin pestä pyykkiä käsin.
Katso videolta, minkälaisia viestejä Suomen edustajat ovat saaneet kansainvälisiltä viisufaneilta.
Uusimmat
-
18:48
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonilla jännityksen hetket käsillä – Itävalta kurittaa Norjaa
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
17:28
Saharin perhe palasi raunioituneeseen kotiinsa Gazassa – "He ovat unohtaneet mitä on olla lapsi"
-
17:12
Vesi nousee Lapin joissa: Yöllä jouduttiin pelastamaan ihmisiä ja aamulla auto
-
17:11
5-vuotias löi toista lasta puupalikalla päähän päiväkodissa – alkoi rikostutkinta, joka päättyi vanhempien tuomioon
-
17:05
Myrsky yllättää Italiassa – Ellen Jokikunnaksen kakkoskodin piha kärsii vaurioita
-
17:05
Hollywood-tähti Kate Hudson toteutti lapsuudenhaaveensa – vaihtoi alaa
-
16:48
Näin paikallinen toimittaja kuvaa Georgian tilannetta MTV Uutisille: "Laki on vasta ensimmäinen askel"
-
16:45
Poliisitehtävä Helsingissä: Asunnosta löydetty ruumis – kiinniottoja tehty
-
Lataa lisää