Egyptin talous on pahassa kriisissä, mutta maa on saanut merkittävää talousapua ulkomailta. Suomen Kairon-suurlähetystön asiantuntijat ovat toiveikkaita taloustilanteen paranemisesta.
Egyptissä on totuttu rajanaapureiden levottomuuksiin. Sekä Sudanin että Gazan sodat ovat kuitenkin iskeneet pahasti Egyptin valtion tärkeimpiin tulonlähteisiin eli matkailuun ja Suezin kanavan tuottoihin. Suezin kanavan tuotto on pudonnut jopa 50 prosenttia.
Suomen Kairon-suurlähettiläs Pekka Kosonen kertoo Egyptin turvallisuustilanteen näyttävän vakaalta lähialueella käytävästä sodasta huolimatta. Gazan sota aiheuttaa kuitenkin Egyptissä suurta taloudellista huolta.
– Suezin kanavan osalta tilanne on vaikea, ja sillä on globaalit vaikutukset. Maailman rahtiliikenteestä 12–14 prosenttia kulkee Suezin kautta. Afrikan kiertäminen meriteitse lisää kustannuksia ja nostaa hintoja, STT:n Kairossa haastattelema Kosonen sanoo.
Edes sodan päättyminen ei paranna tilannetta nopeasti.
– Kuinka kauan menee tilanteen rauhoittumisen jälkeen ennen kuin kuljetusyritykset ja vakuutusyhtiöt voivat luottaa rauhan pysyvyyteen, Kosonen kysyy.
"Kaikki kallistuu"
Inflaatio on Egyptissä jopa 40 prosenttia. Julkinen velka on lähes 90 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.
Vaikka elinkustannusten kasvusta on maassa kannettu huolta jo pitkään, ei niitä ole saatu kuriin. Päivittäistavaroista jopa kasvisten hinnat ovat kohonneet niin paljon, että egyptiläisperheiden ravinto on niukkaa ja yksipuolista.
– Jotenkuten tulen toimeen. Kaikesta näkee, että ihmisillä on entistä vähemmän rahaa käytettävissään. He eivät enää käy edes teellä kahvilassa kuten ennen, kertoo STT:lle Kairon Darb al-Ahmar -kaupunginosassa kahvilayrittäjä Mahmoud.
Hän suostuu haastatteluun vain etunimellä eikä halua kuvattavaksi. Viereisellä kadulla ostoksilla oleva perheenäiti ei halua kertoa edes etunimeään.
– Kaikki kallistuu, palkat eivät nouse. Syömme vain makaronia, riisiä ja leipää, edes tomaatteihin ei ole enää varaa. Mutta kiitos Jumalalle, olemme hengissä eikä Egyptissä ole sotaa. Se on arvokas asia, nainen sanoo.
Taloudessa silti optimismia
Maaliskuussa Egyptin taloustilanteeseen tuli positiivisia näkymiä Egyptin punnan devalvaation ja ulkomaisten sijoitusten myötä. Arabiemiraatit sijoittaa 35 miljardia Yhdysvaltain dollaria Egyptiin.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Egypti allekirjoittivat maaliskuussa kahdeksan miljardin dollarin lainasopimuksen. Samansuuruinen on maaliskuussa uutisoitu EU:n avustus- ja lainapaketti Egyptille. Osa rahoituksesta, 200 miljoonaa euroa, on suunnattu pakolaistilanteen hallinnointiin.
– Optimismia taloustilanteen paranemisesta on nyt paljon, suurlähettiläs Kosonen sanoo.
Portti Afrikkaan ja Lähi-itään
Egyptissä on meneillään paljon isoja rakennushankkeita, joissa on tarvetta ulkomaiselle osaamiselle.
– Egypti on portti paitsi Afrikan myös Lähi-idän markkinoille. Potentiaali on valtava lähes millä tahansa sektorilla, sanoo Team Finlandin erityisasiantuntija Tapio Naula STT:lle Kairossa.
Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita tarjoavien julkisten toimijoiden verkosto.
Viime vuonna Kairon Team Finland -toimistoon oli yhteydessä 230 Egyptistä kiinnostunutta suomalaisyritystä.
Suomesta on viety Egyptiin sahatavaraa jo yli sata vuotta. Myös esimerkiksi Nokia, Kone ja Wärtsilä ovat vakiintuneita toimijoita Egyptissä. Naulan mukaan etenkin kiertotalouden ja uusiutuvan energian alan yritysten osaamiselle on kysyntää.
Uusimmat
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
Lataa lisää