"Mr. Lentonäytös" Perttu Karivalo on kuollut 53-vuotiaana
Perttu Karivalo, 53, tunnettiin Suomen ensimmäisenä kansainvälisen tason lentonäytösjohtajana.
Perttu Karivalo menehtyi sairauden uuvuttamana lokakuussa. Karivalo johti useita Suomessa järjestettyjä ilmailutapahtumia, esimerkiksi useina vuosina Helsingin Kaivopuiston lentonäytöksiä.
Karivalo tunnettiin uraauurtavasta työstään myös Euroopan ilmailukentillä. Hän oli luomassa aikoinaan esimerkiksi Puolaan, Turkkiin ja Iso-Britanniaan lentonäytöskulttuuria ja tapahtumia. Hän myös auttoi luomaan Turkkiin omaa lentonäytöslakia.
Karivaloa kutsuttiin alalla lempinimellä "Mr. Lentonäytös" viitaten hänen valtavaan osaamiseensa alalla.
Karivalo johti kesällä vielä Iso-Britanniassa Royal International Air Tattoo -lentonäytöstä.
Karivalo oli myös itse ammattilentäjä, kouluttaja sekä ilmavoimien reserviläinen. Karivalo toimi viime vuosina aktiivisesti MTV Uutisissa myös ilmailuasiantuntijana ja oli tuttu vieras erityisesti MTV Uutiset Livessä.
"Hän oli niin periksiantamaton"
Karivalon pitkäaikainen ystävä ja kollega, ilmavoimien Hornet-lentäjä sekä lentonäytösjohtaja, everstiluutnantti evp. Jyri Mattila muistelee Perttua intohimoisena ilmailuihmisenä, joka halusi levittää ilmailun ilosanomaa kaikille.
– Hän oli kauhean innokas ihminen. Kun Perttu jostain innostui, hän oli niin periksiantamaton, että halusi ottaa asiasta aina kaiken selville. Hänellä oli sellainen tapa, että hän pyrki jakamaan tietotaitoaan kaikille, ja täten pyrki siihen, että ihmisistä tulisi itseohjautuvia ja jatkaisivat hänen työtään, Mattila kertoo.
– Isot ovat Pertun saappaat.
Karivalo oli ilmailuasioissa myös Mattilan mukaan valtava tietopankki, joka tiesi lentokaluston toiminnan läpikotaisin.
– Hän tunsi esimerkiksi itäkalustoa todella paljon. Kun maailmantilanne oli erilainen, hän kävi usein Venäjällä tutustumassa heidän lentonäytöksiinsä.
Töiden ulkopuolella Mattila kuvailee Karivaloa perheihmiseksi, jolle lapset ja vaimo olivat kaikki kaikessa.
– Hän puhui heistä aina lämpimästi. Hän suhtautui perheeseensä yhtä pedantisti kuin ilmailuun.
Etelä-Korean lentokone-episodi kummastuttaa suomalaista asiantuntijaa: "Näköjään kaikki on mahdollista". Katso Perttu Karivalon koko haastattelu artikkelin videolta.
Uusimmat
-
07:43
Näin viisuvoittaja Nemon pokaalin hajoaminen ratkaistiin
-
07:39
Mikael Granlundin pasmat sekaisin toisesta Leijonat-tähdestä: "Tämä on maksettu"
-
07:32
Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen pelastivat Carolinan
-
07:29
Kehittyykö syöpä aina olemassa olevaan luomeen? Ihotautilääkäri vastaa
-
07:14
Biden: Aselepo Gazassa voisi alkaa, jos Hamas vapauttaisi panttivangit
-
07:05
Berivan on kokenut, millaista on olla äiti hengenvaarallisissa olosuhteissa: "Teen kaiken tyttäreni takia"
-
06:58
Afganistanissa hätätila useissa maakunnissa – tuhansia koteja tuhoutunut tulvissa ja maanvyöryissä
-
06:54
Tämä tapahtuma käynnisti suomalaista urheilua ravistelleen skandaalin purkautumisen – MTV:n toimittaja sai uhkauspuheluita: "Voi tapahtua kauheita"
-
06:29
Kohtu on vain kuusisenttinen, mutta venyy silti kantamaan vauvan: "Yksi ihmiselimistön hienoimpia elimiä"
-
06:28
Liettua äänestää presidentinvaaleissa tänään – ennakkosuosikki on istuva presidentti
-
06:15
Leijonien Konsta Helenius, 18, on pian koko kansan huulilla – Olli Jokinen paljastaa superlahjakkuuden suurimman salaisuuden
-
06:00
Lapset puhuivat suunsa puhtaiksi – timanttiset kommentit äideistä!
-
04:12
Windows95manille jäi Euroviisuista käteen harvinaislaatuinen ystävyys ja onnistunut finaaliveto – "Päästiin antamaan iloa ja rakkautta"
-
02:14
Viisuvoittajan pokaali hajosi kahtia lähetyksen viime hetkellä
-
01:46
Sveitsi on vuoden 2024 Euroviisujen voittaja – näin Suomi sijoittui
-
00:56
Abba ilmestyi Euroviisufinaaliin hologrammeina – somekansalta täystyrmäys: "Tämä on niin huono"
-
00:54
MTV seurasi tapahtumarikasta euroviisufinaalia – ilta päättyi Sveitsin voittoon
-
00:41
Euroviisujen finaalista diskattu Joost Klein rikkoi somehiljaisuuden
-
00:16
Kroatian esitys villitsi täysin Malmön viisuareenan
-
23:58
Windows95manin finaaliesitys kirvoitti meemitulvan
-
Lataa lisää