Minka Kuustonen nähdään pian valkokankaalla höpsönä Rauha-tätinä – näin hän uskoo lapsensa suhtautuvan rooliinsa
Minka Kuustonen hyppää jälleen Rauha-tädin nahkoihin uudessa Risto Räppääjä ja Villi kone -elokuvassa.
Näyttelijä Minka Kuustonen esittää Rauha Räppääjää uudessa Risto Räppääjä ja Villi Kone -elokuvassa, joka saapuu valkokankaille 17. helmikuuta. Kyseessä on kolmas Risto Räppääjä -elokuva, jossa Kuustonen nähdään höpsön Rauha-tädin roolissa.
– Rauha-täti on ihana näyteltävä. Se on niin selkeä ja ihanan hömelö, siitä saa paljon irti. Arvostan ihan hirveästi sitä, minkälaisen maailman ja miten selkeitä hahmoja Nopolat ovat luoneet, Kuustonen kertoo hahmostaan.
Kuustonen näyttelee elokuvassa kahden lapsen, Risto Räppääjää esittävän Otso Törmälän sekä Nelli Nuudelipäätä esittävän Meri Lahikaisen kanssa. Kuustosen mukaan lasten kanssa näytellessä on tärkeää luoda kuvauksiin elämänmakuinen ja hauska tunnelma.
– Lasten kanssa on superhauskaa tehdä töitä, Kuustonen sanoo ja kehuu valkokankaalla debytoivien Törmälän ja Lahikaisen suoriutuneen kuvauksista hienosti.
Kuustonen jatkaa arvostavansa myös valtavan paljon sitä, että lapsille tehdään kulttuuria.
– Olen itse äiti, niin haluan myös, että tehdään korkeatasoista lastenkulttuuria. Koska kun ihmiset saavat elokuvia, teatterielämyksiä ja kulttuuria, niin he myös kasvavat siihen, että he oppivat rakastamaan erilaisia taideteoksia ja tulee lisää kulttuurikatsojia, hän sanoo.
Kuustosella on pian viisi vuotta täyttävä poika. Hän kertoo, että he katsoivat kotona yhdessä edellisen, vuonna 2020 ilmestyneen Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuvan, jossa Kuustonen esittää niin ikään Rauha-tätiä. Risto Räppääjä -elokuvat ovat ensimmäisiä Kuustosen tähdittämiä teoksia, joita hän voi katsella yhdessä lapsensa kanssa.
– Minä luulen, että se on ollut vähän hämmentävä asia, että äiti on Rauha-täti. Poikani kävi myös elokuvan kuvauksissa, se oli aika jännä paikka, hän kertoo.
Risto Räppääjä ja Villi Kone -elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen kirjaan. Elokuvan muissa rooleissa nähdään muun muassa näyttelijät Jenni Kokander ja Ylermi Rajamaa.
Uusimmat
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
Lataa lisää