Miley Cyruksen lauluääntä on arvosteltu liian matalaksi.
Laulaja Miley Cyrus, 28, avautuu Interview-lehden haastattelussa saamastaan palautteesta laulajana.
Metallican rumpalin, Lars Ulrichin haastattelema Cyrus kertoo saavansa usein kielteistä arvostelua matalasta äänestään.
– Koko elämäni, on kyse ollut sitten laulutreeneistä tai taitojeni hiomisesta, saan kuulla: "Miksi kuulostat ihan mieheltä? Missä falsettosi on? Mikset pysty enää laulamaan korkeaa oktaavia Party in the U.S.A. -kappaleessa?", Cyrus kertoo.
Curys kertoo, että hänen äänensä edustaa häntä itseään.
– Ilmaisen itseäni äänelläni, Cyrus selittää.
Nainen kertoo työskennelleensä usein ihmisten kanssa, jotka ovat todenneet, että korkeisiin kohtiin pitäisi tuoda sellainen laulaja, joka pystyy ne laulamaan.
Tapa, jota naisilta ei yleensä odoteta
Cyrus ja Ulrich keskustelivat myös Cyruksen hiljattain levyttämästä cover-versiosta Metallican Nothing Else Matters -kappaleesta, joka julkaistiin The Metallica Blacklist -tribuuttilevyllä.
– Tämä laulu merkitsee minulle jotain hyvin syvällä tasolla, Cyrus toteaa ja kertoo sen esittämisen tuntuneen vapauttavalta.
Koronarajoitusten vuoksi Cyrus ei päässyt studioon vaan äänitti kappaleen kotonaan, mikä mahdollisti hieman kokeilevamman lähestymistavan.
– Madalsin jopa joitain oktaaveista, koska supermatalien vokaalien laulaminen on todella tyydyttävää Cyrus kuvailee.
Cyrus kertoo olleensa otettu siitä, että hänen ei tarvinnut laulaa Nothing Else Mattersia sellaisella tavalla, jota naisilta yleisesti odotetaan.
– Sen voi kuulla laulun lopussa, kun pääsen todella irroittelemaan. Se osa laulusta todella iskee ihmisiin. Se on juuri se lauluääneni matala rekisteri ja olen kiitollinen, että on laulu, jossa voin nojata siihen.
Lähteet: People, Interview Magazine
Uusimmat
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
Lataa lisää