Matala syntyvyys iskee talouteen, mutta menetys saadaan takaisin panostamalla koulutukseen ilman lisärahaa, tutkimus paljastaa
Tuore tutkimus osoittaa, että hyvin matalan syntyvyyden haitallisia talousvaikutuksia voidaan merkittävästi lieventää investoimalla koulutukseen. Koulutustason nostaminen parantaa työn tuottavuutta, mikä kompensoi työvoiman pienempää kokoa.
Suomen syntyvyys on vajonnut nopeasti ja väestön ikääntyminen kiihtyy. Työikäisten osuus väestöstä pienenee, mikä nähdään yleensä uhkatekijäksi yhteiskunnan taloudelliselle kestävyydelle.
Investointi on mahdollista toteuttaa ilman lisärahoitusta, sillä koulutettavat ikäluokat pienenevät.
Säästöillä yli vuosi lisää koulunkäyntiä
Tutkijat laskivat, kuinka paljon viime vuosien syntyvyyden lasku säästää koulutusmenoissa.
Kokonaishedelmällisyysluku on laskenut koronaepidemiaa edeltävien vuosien tasosta (1,45) nykyiseen noin 1,3:een. Kokonaishedelmällisyysluku kertoo, kuinka monta lasta nainen laskennallisesti synnyttäisi elämänsä aikana, jos ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut pysyisivät samoina kuin kyseisenä vuonna.
Jos säästyvät rahat käytettäisiin kouluttamaan ikäluokat nykyistä korkeammin, se tarkoittaisi yli vuotta lisää koulunkäyntiä lasta kohden.
– Näin saataisiin kompensoitua merkittävä osa syntyvyyden alenemisen pitkän aikavälin talousvaikutuksista, sanoo kehityspäällikkö Heikki Tikanmäki Eläketurvakeskuksesta.
"Maahanmuuttoa tulee edistää ja lastensaamisen tielle tulevia esteitä purkaa"
Suomessa matala syntyvyys on todennäköisesti tullut jäädäkseen. Yhteiskunnan on välttämätöntä löytää keinoja sekä vaikuttaa että sopeutua väestörakenteen muutoksiin, toteaa professori Mikko Myrskylä Helsingin yliopistosta.
– Koulutukseen investoiminen on tärkeä keino turvata yhteiskunnan taloudellista kestävyyttä. Lisäksi tarvitaan myös muita toimia: maahanmuuttoa tulee edistää ja lastensaamisen tielle tulevia esteitä purkaa, sanoo Myrskylä.
Tutkimuksessa käytettiin Eläketurvakeskuksen ELSI-mikrosimulointimallia. Taloudellisen kestävyyden mittareina käytettiin bruttokansantuotetta henkeä kohti, palkkasummaa ja eläkemenoja suhteessa palkkasummaan.
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat. Miten sote pelastetaan? Juttuvinkit joonas.lepisto(@)mtv.fi. |
Uusimmat
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
Lataa lisää