Norjan Viktor Hovland, Yhdysvaltain Brooks Koepka ja Espanjan Jon Rahm jakavat ensimmäisen kierroksen jälkeen golfin miesten Masters-arvoturnauksen kärkipaikkaa. Kukin käytti avauskierrokseen vain 65 lyöntiä eli 7 alle parin.
Kahden lyönnin päässä vaanii kaksi ja kolmen lyönnin päässä peräti seitsemän pelaajaa. Jälkimmäisessä joukossa on esimerkiksi mestaruutta puolustava Yhdysvaltain Scottie Scheffler.
Yksi kisan seuratuimmista pelaajista, mestaruuden viidesti urallaan voittanut Tiger Woods on jaetulla 54. sijalla tuloksella +2.
Mastersissa viikonlopun ratkaisukierroksille pääsee 50 parasta (lisäksi mahdolliset jaetut sijat) ja cut-rajan odotetaan olevan +1 tai +2. Woodsilla on siis edessään tiukka päivä perjantaina, jos hän mielii jatkaa kisaa lauantaina.
Yhdysvaltain Augustassa pelattava turnaus on ensimmäinen kauden neljästä Masters-arvoturnauksesta ja jatkuu tänään iltapäivällä Suomen aikaa. Kilpailussa ei ole mukana suomalaispelaajia.
Uusimmat
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
Lataa lisää