Maksamattomat sähkölaskut aiheuttaneet tuhansia maksuhäiriömerkintöjä – pienikin yllättävä menoerä voi viedä maksukyvyn
Suomen Asiakastiedon mukaan suuntaus on huolestuttava.
Monilla suomalaisilla jää edelleen sähkölaskuja maksamatta, vaikka sähkön hinta on jo keväällä kääntynyt jyrkkään laskuun. Suomen Asiakastiedon mukaan pelkästään heinä-syyskuussa yli 2 000 henkilöä sai maksuhäiriömerkinnän maksamattomasta sähkölaskusta. Suunta on ollut tämän vuoden aikana nouseva.
– Maksuhäiriömerkintä tulee aina viiveellä eli pitkän ajan kuluttua varsinaisen laskun eräpäivästä. Viime talven isoja laskuja maksellaan vieläkin ja osalla kuluttajista saattaa olla myös varsin hintavia kiinteitä sähkösopimuksia, sanoi Asiakastiedon viestintäpäällikkö Ville Kauppi tiedotteessa.
Kun elinkustannukset ovat nousseet, voi pienikin yllättävä menoerä viedä maksukyvyn. Suomalaiset huolehtivat yleensä ensimmäisenä asumiseen liittyvistä laskuista.
– Sähkölaskuista aiheutuneiden häiriöiden kasvava trendi on mielestäni huolestuttava merkki siitä, että vakavat maksuvaikeudet ylipäätään ovat lisääntyneet. Kyse ei ole asiakkaan huolimattomuudesta tai piittaamattomuudesta, jos tällaisia arjen välttämättömyyksiäkin jää maksamatta, Kauppi totesi.
Syyskuun lopussa kaikkiaan 350 000 henkilöllä oli maksuhäiriömerkintöjä. Määrä on kymmeniätuhansia pienempi kuin vuosi sitten, mikä johtuu viime vuonna voimaan tulleesta luottotietolain muutoksesta. Maksuhäiriömerkintöjen tallennusaikoja lyhennettiin, ja merkinnät poistuvat nykyään kuukauden kuluttua siitä, kun luottotietoyhtiö on rekisteröinyt tiedon saatavan maksamisesta.
Uusimmat
-
23:33
Raportti: Yhdysvaltain salainen palvelu vastuussa useista turvallisuusongelmista
-
23:24
Tapparan maalitykiltä hävytön temppu – tämä törkytaklaus meni ohi TV-pelissä, kurinpito tutkii
-
23:07
SAS:n kone yllättävään laskuun Kööpenhaminassa: Hiiri hyppäsi matkustajan ateriasta
-
23:01
Poliisi huolestunut Oulusta löydetyistä polttopulloista ja pullopommeista
-
23:00
Kuopioon hyviä uutisia: HJK:n mestaruushaaveille kova kolaus
-
22:52
Raimo Helmistä huvitti – Kiekko-Espoon luotsilta jykevää tekstiä: "Pitäisi jotain tajutakin!"
-
22:47
Emanuelaa kutsutaan "seksikkääksi erotuomariksi" – mitta täyttyi kyseenalaisen huomion keskellä
-
22:18
Soutulegenda Pertti Karppinen Olympiakomitean kohusta: "Raha ei mene oikeaan paikkaan"
-
22:01
Mariaanien haudan syvyyksistä kaikuneet "avaruusalusten äänet" ovat saaneet selityksen
-
21:59
HIFK:lle historiallinen voitto, Kärppien tähtikiinnistys hurjasteli hatullisen – näin perjantain liigakierros eteni
-
21:50
HIFK mursi ikävän kirouksen – Veli-Matti Savinainen pillastui totaalisesti
-
21:21
Herttinen mikä tykitys! Kärppien tähti Reid Gardiner riehui Porissa – hattutemppu draaman keskellä
-
21:06
Jokerit suli karmealla tavalla – Valtteri Filppula osui jälleen
-
21:05
Somevaikuttaja Emilia Huttunen haaveilee vatsaleikkauksesta – raskaudet ovat jättäneet kehoon jälkensä
-
21:03
Kuka oli Ibrahim Aqil? Israelin iskun kohteesta tarjottu seitsemän miljoonan palkkio
-
20:50
Mika Aaltolalle yllättäviä mutkia Strasbourgin-matkalle: "Viimeksi kaksikymppisenä tein jotain vastaavaa"
-
20:49
Israel: Isku Beirutiin surmasi kymmenisen Hizbollah-komentajaa – MTV seuraa
-
20:40
Syyttäjä: Mies yritti tappaa naapurinsa lapiolla Oulun keskustassa – selitti tekoaan "kadun merkillä"
-
20:32
Vaarallinen rahtialus ajelehtii kohti Ruotsia – tällä taholla vastuu, jos jotain käy
-
20:32
Nyt meni hermot: TPS-tähdeltä karmiva taklaus Liigassa – sitten lyötiin nyrkillä päähän
-
Lataa lisää