Laura Lepistö ei haikaile pikkuvauva-arkeen: "Tästähän tulee kivempaa koko ajan!"
Lepistö julkaisee säännöllisesti kuvia sosiaaliseen mediaan pienokaisensa kanssa.
Ex-taitoluistelija Laura Lepistö postasi Instagram-tililleen vauhdikkaat kuvat puolivuotiaan Robin-poikansa kanssa. Kuvissa Lepistö nostaa pienokaista ylöspäin sekä ottaa yhteiskuvia peilin kautta. Sekä äiti että poika näyttävät silminnähden onnellisilta.
– Moni sanoo, että vauva-aika menee hujauksessa, mutta kyllä mun mielestä tää vauvavuoden eka puolisko on kestänyt jotenkin aika kauan ja se tuhiseva rauhallinen pikkuvauva tuntuu jo aika kaukaiselta muistolta, Lepistö kirjoittaa kuvatekstissä.
Kaikki kuvat näet klikkaamalla nuolesta.
Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne tästä.
Lepistö toteaa, että paljon on ehtinyt tapahtua viimeisen puolen vuoden aikana ja Robin on kehittynyt vauvasta jo ”niin isoksi poitsuksi”.
– Enkä itse oikeastaan haikaile sumuiseen pikkuvauva-aikaan – tästähän tulee kivempaa koko ajan!
– Silmät selässä, kämppä babyprooffattu, kypärät ja valjaat valmiina vauhdikkaaseen vaaperoaikaan, Lepistö kertoo postauksessaan.
Lepistön ja hänen puolisonsa Tommi Huovisen esikoispoika syntyi viime heinäkuussa. Lepistö jakaa säännöllisesti sosiaalisen median alustoilla otteita vauva-arjestaan. Vuoden lopussa Lepistö jakoi huvittavan videon ollessaan luistelemassa lastenvaunujen kanssa.
– 5kk on just sopiva ikä aloitella paripiruettien harjoittelu. Vaikka ekat piruetit vedettiinkin jo periaatteessa 2 viikon ikäisenä kesäleirillä, Lepistö kirjoittaa.
Jos postaus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Uusimmat
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
Lataa lisää