Kysely: Yli 60 prosenttia suomalaisista on valmis muuttamaan toimintaansa ilmaston hyväksi – ensisijainen keino on jätteiden lajittelu
Yli 60 prosenttia suomalaisista on valmiita muuttamaan omaa kulutustaan ilmaston hyväksi. Asia selviää digipalveluyritys TietoEVRYn kyselystä.
Selvityksen mukaan suomalaiset vastaajat lähtevät pienentämään hiilijalanjälkeään ensisijaisesti lajittelemalla jätteensä (87 prosenttia vastaajista). Yli puolet on myös valmiita kierrättämään tai ostamaan käytettyjä tuotteita tai valitsemaan vähemmän punaista lihaa lautaselleen.
Vähemmän suosiota saa sähköauton hankinta. Sähköauton hankintaan olisi valmiita vain 29 prosenttia vastaajista.
Valmiimpia kuluttamisen muutoksiin ovat maaseudulla asuvat, yrittäjät sekä nuoremmat ikäryhmät (18–29-vuotiaat).
Digitaalisia työkaluja kaivataan tueksi
Kulutusmuutokseen suomalaisia motivoi parhaiten tieto oman kulutuksen vaikutuksista, mutta silti suomalaiset kaipaavat avukseen lisää digityökaluja.
Suomessa yli puolet vastaajista haluaisi lisää digitaalisia työkaluja kestävän elämäntavan tukemiseen, kun Ruotsissa ja Norjassa näin tekee noin kolmasosa vastaajista.
TietoEVRYn kyselyn toteutti YouGov kesäkuussa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kyselyyn haastateltiin yhteensä 3 034 yli 18-vuotiasta naista ja miestä.
Suomalaisia haastateltiin kyselyyn 1 013. Virhemarginaali on enintään 3,1.
Uusimmat
-
21:18
Juuri nyt: Iranin presidentin onnettomuuskopteri löydetty
-
21:16
Viivi Lehikoiselta tahmea kauden avaus
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
Lataa lisää