Euroopan avaruusjärjestö ESA:n 16 vuotta vanha satelliitti saattaa iskeytyä Maahan tämän kuun aikana.
ERS-2-satelliitin (European Remote Sensing 2) tehtävä päättyi vuonna 2011.
Satelliittia käytettiin muun muassa maapallon jääpeitteen ja merenpintojen tarkkailuun. Käytön päätyttyä ESA on hiljalleen laskenut satelliitin kiertorataa lähemmäksi Maata.
Lue myös: Näin Nasa hälyttäisi ihmiskunnan, jos maailmantuhoaja-asteroidi olisi törmäyskurssilla Maahan
ERS-2 on parhaillaan jo niin matalalla kiertoradalla, että ilmakehä saattaa alkaa vaikuttaa nopeasti sen laskeutumisnopeuteen. Satelliitissa ei ole enää polttoainetta jäljellä, joten ESA ei pysty konrolloimaan satelliitin liikkeitä moottoreiden avulla.
Bussin kokoinen satelliitti painaa lähes 2300 kiloa. Satelliitti tulee hajoamaan Maan ilmakehässä. Osa rojusta saattaa kuitenkin päästä maan kamaralle asti. Todennäköisimmin osat putovat kuitenkin merialueille.
ESA:n mukaan mahdollisuus avaruusromun iskemäksi joutumiselle on yksi sadasta miljardista.
Uusimmat
-
13:19
Autoilija törmäsi jalankulkijaan Turussa
-
13:01
Huhtikuussa hukkui kolme ihmistä – tarkista veneesi kunto ennen veneilykauden aloitusta
-
12:57
Verokortteihin kriittinen muutos
-
12:48
MTV Urheilun tiedot: Kulisseissa kuohuu – HJK:n tähtipelaajat jäämässä sivuun Huuhkajista
-
12:44
Turvakamera paljasti syyllisen: kiinalainen hiiri oli sytyttää tulipalon
-
12:42
Tätä lapsi tai nuori ei välttämättä tulipaloista ja korvausvelvollisuudesta ymmärrä
-
12:31
Uusi ykkönen tositestiin – tässä Leijonien ketjut Itävalta-peliin
-
12:09
Lakko-oikeuden rajoitukset tulossa voimaan lauantaina
-
12:02
Archie Cruz kertoo, miten rikossyytteisiin päätynyt ilta eteni: "Poliisit saapuivat paikalle"
-
12:02
Kommentti: Kuiskutteleeko Putin georgialaispoliitikkojen korviin?
-
11:40
Alkoholilain muutosesityksestä hylkäävä mietintö
-
11:34
Putin vierailulla Kiinassa: Ukrainan sotaan tarvitaan poliittinen ratkaisu
-
11:29
Poliisijärjestöt älähtivät hallituksen säästöistä: Uhka sisäiselle turvallisuudelle
-
11:15
Hiihtoliitto aloittaa muutosneuvottelut
-
11:11
Venäjä: Krimin sillan ilmatorjuntaa vakoiltu – tämä pidätyksistä tiedetään
-
11:10
Onko WhatsAppin profiilikuvasi kukka tai lemmikki? Tutkimus havaitsi taustalla ikävän syyn
-
10:45
Pääministeri yritettiin murhata – Slovakia joutui MM-jäälle järkytyksen hetkellä: "Meidän oli pelattava"
-
10:45
Limuviinat eivät tule kauppoihin tyttöjen suojelemiseksi, sanoo Päivi Räsänen
-
10:41
Inflaation käänne näkyi pörssiluvuissa Wall Streetin sulkeutuessa
-
10:29
Partisaanit: Suuria tuhoja Krimillä – Venäjä väittää ATACMS-iskuksi
-
Lataa lisää