Kun julkkis tai läheinen sairastuu, vakuutuspuhelin alkaa piristä – vakavan sairastumisen varalle otettavat vakuutukset yleistyneet
Vakavan sairauden turvan suosio on viime vuosina ohittanut syöpävakuutuksen suosion.
– Vakavan sairauden turva on yleistynyt viime vuosina varsin paljon. Ihmiset ovat tiedostaneet, että vakava sairastuminen on monella tapaa tuplariski, kertoo myyntijohtaja Eeli Hulmi LähiTapiolasta.
Hulmin mukaan vakuutuksia ovat ottaneet suurissa kaupungeissa asuvat 30–40-vuotiaat naiset.
– Kiinnostus vakuutukseen lähtee usein läheisen tai julkisuuden henkilön vakavasta sairastumisesta.
Vakuutuksella avulla voi turvata esimerkiksi oma talouden ja arjen vakavassa sairaudessa.
– Vakuutusyhtiö ei määritä, mihin sen kertakorvauksen asiakas käyttää. Sen voi käyttää arkisiin menoihin, ostaa yksityiseltä hoitoja, lääkkeisiin tai vaikka lomamatkaan, lisää Hulmi.
Vakuutuksen ottaja voi itse määrittää kertakorvaussumman suuruuden, minkä perusteella myös kuukausihinta määräytyy. Suurimmat kertakorvaukset ovat olleet 100 000–300 000 euroa.
Hulmi opastaa, että kertakorvausta voi miettiä oman taloudellisen tilanteen pohjalta.
– Jos sairastuminen estää työnteon osittain tai kokonaan, niin millä summalla arki pyörisi eli kuinka paljon menee asumiseen, ruokaan tai muihin arjen menoihin.
Mitä vakuutus kattaa?
Vakavan sairauden turva kattaa kymmenkunta yleisintä vakavaa sairautta tai vammaa (voi vaihdella yhtiöittäin) kuten esimerkiksi syöpä, sydäninfarkti, MS-tauti, sydänleikkaus, halvaus, vakava palovamma, aortta-aneurysma tai elinsiirto.
Ehdot vaihtelevat yhtiöittäin monin tavoin. Esimerkiksi osassa vakava perussairaus rajoittaa osassa estää vakuutuksen – osassa vakuutus tulee voimaan heti, kun toisissa yhtiöissä on erimittaisia karensseja.
– Monilla on vääriä uskomuksia, että vakava perussairaus estäisi vakuutuksen kokonaan.
Lähes kaikki vakuutusyhtiöt kysyvät tupakoinnista ja useimmat vakuutukset ovat voimassa 65–68 vuoteen saakka.
Eikö julkinen sairaanhoito pysty hoitamaan vakavasti sairaita nopeasti? Katso ylläolevalta videolta, mitä HUS:n johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi vastaa.
Uusimmat
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentin ja ulkoministerin helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
Lataa lisää