Koronalla yllättävä vaikutus sisäelimiin, selviää vuosia kestäneistä tutkimuksista – "Tartunta on kuin ikääntymisen kiihdytin"
Yli kahden ja puolen vuoden koronatutkimuksen jälkeen voidaan sanoa, että ihmisen sisäelimissä tapahtuu selkeitä muutoksia koronavirustartunnan jälkeen.
Professori Ziyad Al-Aly johtaa Washingtonin yliopiston kliinisen epidemiologian keskusta St. Louisissa, jossa tutkimusryhmä on kerännyt tietoa miljoonista koronapotilaista Yhdysvalloissa.
– Koronatartunnan saamisen voidaan ajatella olevan kuin ikääntymisen kiihdytin. Aivan kuin virustartunta kiihdyttäisi ihmisten ikääntymisprosessia, Al-Aly kertoo.
Tutkimusryhmä on tutkinut pitkäkestoisen koronan vaikutusta munuaisten, aivojen ja sydämen toimintaan.
Suurin osa sisäelinten ikääntymisestä tapahtui henkilöillä, joiden tila vaati sairaalahoitoa, mutta kiihtynyttä ikääntymistä havaittiin myös joillain ihmisillä, joiden oireet olivat lieviä.
– (Ikääntymisvaikutus) on melkein kolme–neljä vuotta yhden sijaan, Al-Aly avaa.
Alyn mukaan jotkut tartunnan saaneet ihmiset menettävät 3–4 prosenttia munuaisten toiminnoista tartuntaa seuraavan vuoden aikana.
– Tavallisesti se tapahtuu vanhetessa, ja se vastaa 3–4 vuoden ikääntymistä, Al-Aly jatkaa.
Taustalla monia syitä
Toisella yhdysvaltalaisella tutkimusryhmällä sen sijaan on ajatus siitä, miksi joidenkin ihmisryhmien sisäelimet näyttävät ikääntyvän nopeammin koronatartunnan jälkeen.
Infektiosairauksien erikoislääkärin Michael Beluson tutkimusryhmä on pyrkinyt selvittämään vaikutuksen taustaa.
– Jotkut teoriat pitkäaikaisen koronan juurisyistä ehdottavat, että kyseessä voi olla kytevä virus. Eli sen sijaan, että virus tulee ja menee, se jää elimistöön, Beluso avaa.
Beluson mukaan taustalla voi olla myös tulehdustiloja, autoimmuuniongelmia tai elimistön mikrobiomin, eli elimistössämme olevien hyvien bakteerien, muutokset.
Tutkimusta täytyy jatkaa vielä vuosia, mutta Al-Alyn tutkimusryhmä uskoo, että ikääntymisvaikutus loppuu aikanaan.
– Aavistukseni datan perusteella, ja mitä myös toivon on, että (ikääntymisvaikutus) tasoittuu ajan myötä, Al-Aly kertoo.
Katso tutkijoiden haastattelut artikkelin alussa olevalta videolta.
Video: CNN
Uusimmat
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:54
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levinnyt myös maastoon
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
Lataa lisää