Konkurssien määrä jatkoi kasvuaan lokakuussa – näillä aloilla niitä tehtiin eniten
Lokakuussa pantiin vireille 269 konkurssia, mikä on lähes neljänneksen enemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Tilastokeskus kertoo, että henkilötyövuosien määrä lokakuussa konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 1 164.
Eniten konkurssiin haettuja yrityksiä oli muiden palveluiden toimialalla. Yhteensä näitä yrityksiä oli 89. Muihin palveluihin luetaan muun muassa informaatio- ja viestintäpalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminta, kiinteistöalan toiminta, koulutuspalvelut sekä terveys- ja sosiaalipalvelut. Rakentamisen alalta konkurssiin haettiin 64 yritystä.
– Lokakuussa konkurssiin haetuista yrityksistä 234 oli osakeyhtiöitä, 26 luonnollisia henkilöitä ja 5 avoimia yhtiöitä tai kommandiittiyhtiöitä. Loput 4 konkurssihakemusta kohdistuivat muille oikeudellisille muodoille kuten asunto-osakeyhtiöille ja osuuskunnille, Tilastokeskus kertoo tiedotteessa.
Viimeisimmän 12 kuukauden aikana konkurssiin haettuja yrityksiä on ollut 20 prosenttia enemmän kuin sitä edeltäneen 12 kuukauden aikana.
Uusimmat
-
10:27
Suora lähetys kello 11: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
Lataa lisää