Kone keskeyttää toimitukset Venäjälle ja Raisio poistuu maasta – Ikea sai ryöpytystä
Hissiyhtiö Kone kertoo keskeyttävänsä väliaikaisesti toimitukset Venäjälle tästä päivästä lähtien. Syynä ovat Venäjän Ukrainaan kohdistuvat sotatoimet. Myös muun muassa vaatejätt Ikea, Raisio ja Tietoevry ovat reagoineet Venäjän hyökkkäykseen.
Kone on myös lopettanut uusien tilaussopimusten allekirjoittamisen Venäjällä toistaiseksi.
– Meille tärkeintä on työntekijöidemme ja heidän perheidensä turvallisuus kaikilla alueilla, joihin sota Ukrainassa vaikuttaa, Koneen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth sanoo tiedotteessa.
Koneen liikevaihto oli viime vuonna 10,5 miljardia euroa. Vuoden lopulla henkilöstömäärä oli yli 60 000. Koneen Venäjän yhtiön osuus globaalista liikevaihdosta on yhtiön mukaan alle prosentin, ja työntekijöitä on Venäjällä noin 650.
Elintarvikeyhtiö Raisio poistuu Venäjältä
Venäjältä poistuu myös elintarvikeyhtiö Raisio, joka keskeyttää kaiken vientinsä maahan. Päätös tarkoittaa yhtiön liikevaihdon supistumista 15 prosentilla. Raisio peruu samalla tulosohjauksensa tältä vuodelta. Yhtiölle tärkeiden viljaraaka-aineiden hinnat ovat nousseet dramaattisesti.
Suurin osa Venäjän liikevaihdosta on tullut kalanrehujen viennistä. Kalanrehuja valmistavan Raisioaquan tuotannosta noin kaksi kolmannesta on mennyt Luoteis-Venäjälle.
– Tuotannolla on suuri merkitys myös suomalaisen kalankasvatuksen ja huoltovarmuuden kannalta. Laajojen kokonaisvaikutusten vuoksi joudumme harkitsemaan erittäin huolellisesti tätä liiketoimintaa koskevien päätösten seurannaisvaikutukset, Raisio varoittaa.
Tietoevry ajaa toimintonsa alas
Myös Tietoevry kertoi aloittaneensa toimintojensa alasajon Venäjällä. Yhtiöllä on Moskovassa ja Pietarissa noin 100 työntekijää. Venäjän liiketoiminnan osuus on noin 0,4 prosenttia yhtiön liikevaihdosta.
Vetäytyjien joukkoon ilmoittautui myös rakennusyhtiö YIT, joka keskeyttää uusien tonttien hankinnan ja uusien asuntohankkeiden aloittamisen Venäjällä.
– Olemme myös vauhdittaneet Venäjän toimintojemme strategista arviointia, jonka käynnistimme viime marraskuussa. Odotamme saavuttamamme johtopäätöksiä nopeutetulla aikataululla, toimitusjohtaja Markku Moilanen ilmoittaa tiedotteessa.
Ikea sai ryöpytystä
Venäjältä lähtee toistaiseksi myös ruotsalainen huonekalujätti Ikea. Yhtiö kertoo uutistoimisto TT:n mukaan, että se keskeyttää kaiken toimintansa myös Valko-Venäjällä. Kaikki ketjun tavaratalot Venäjällä suljetaan.
Ikea jatkaa kuitenkin omistamiensa Mega-ostoskeskusten toimintaa.
– Haluamme tehdä voitavamme ihmisten hyväksi auttaaksemme niitä, jotka tarvitsevat ruokaa ja lääkkeitä. Ostoskeskukset pysyvät auki normaalisti, Ikean vähittäiskaupasta vastaava johtaja Tolga Öncü kertoi TT:lle.
Ikealla on Venäjällä yhteensä 17 tavarataloa, 15 000 työntekijää ja kolme tuotantolaitosta. Valko-Venäjällä ei ole tavarataloja, mutta Ikealla on maassa alihankkijoita. Ikea ilmoitti aiemmin aikovansa pitää liikkeensä Venäjällä avoinna, mikä aiheutti yhtiölle kiivaita moitteita Ukrainan sodasta tuohtuneilta ruotsalaisilta.
Liikkeiden sulkemiseen päätyi aiemmin myös ruotsalainen vaatejätti H&M.
Uusimmat
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti on erittäin todennäköisesti kuollut – vuorenhuippuun törmänneen helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
Lataa lisää