Mekkala euroviisujen ympärillä on ollut poikkeuksellista, mutta tulos on nolla. EBU ei heittänyt Israelia ulos – onhan pääsponsorikin israelilainen. Yksikään maa ei lopulta boikotoinut euroviisuja Israelin takia. Arvot ja maine ovat joustavia, kirjoittaa MTV:n kulttuuritoimittaja Kari Pyrhönen
Kun Ruotsin Loreen vei viime keväänä euroviisuvoiton meidän Käärijän nenän edestä, toki se hiukan sapetti. Ammattilaisraadin äänillä viisut pelattiin taas Ruotsiin, koska samalla voidaan juhlia Abban voittoa 50 vuotta sitten.
Näinhän se meni, eikö vain? Sittemmin on mennyt vähän huonommin.
Kuri ja järjestys
Malmön euroviisuissa vallitseekin nyt kuri ja järjestys kuin suurvaltojen kokouksessa. Eurooppalaista pop-karnevaalia varjostavat katoilla partioivat poliisit, kun tärkeintä on pitää osallistujat sekä yleisö turvassa ja hengissä.
Kansan äänillä nämä turvatoimi-euroviisut pyörisivät nyt Suomessa. Jokunen viranomainen saattaa meillä päin olla nyt helpottunut.
Euroviisut eivät enää ole Ruotsille juhla, vaan riesa. Malmössa asuvat palestiinalaisnuoret sanoivat MTV:n haastattelussa, että he haluavat osoittaa mieltään Israelia vastaan, mutta vain rauhanomaisesti.
Euroopan yleisradioliitto EBU ei taipunut laajoihin vaatimuksiin heittää Israel ulos kisoista. Sitä vastoin Venäjä heivattiin pihalle 2022, koska ”hyökkäys Ukrainaan on vastoin kaikkia niitä arvoja, joita EBU edustaa, ja Venäjän osallistuminen aiheuttaisi euroviisuille huonoa mainetta”.
Arvot ja maine ovat joustavia.
Israelin koskemattomuuden taustalla on vaikuttaa vahvasti myös raha. Euroviisuesiintyjät eivät marssi mediatilaisuuksiin punaista vaan turkoosia mattoa pitkin. Israelilaisen Carmen Talin perustama kosmetiikkayritys Moroccanoil on euroviisujen sponsori. Firman väri on turkoosi.
Israelin edustaja, 20-vuotias Eden Golan ei ole turkoosilla matolla näyttäytynyt. Hänet on pidettävä piilossa kuin Putin tai Trump taannoisella Suomen vierailulla. Toisessa semifinaalissa torstaina jännitteet ovat äärimmillään - saako tuolloin finaalipaikasta kisaava Golan esiintyä rauhassa. Katsomossa saa liehuttaa osallistuvien maiden lippuja, Palestiinan lippu on kielletty.
Lue myös: Tiesitkö? Euroviisujen pääsponsori on israelilainen kosmetiikkajätti: "Se on EBUn liiketoimintaa"
Boikotti kuihtui
Mekkala euroviisujen äärellä on ollut poikkeuksellista, mutta tulos on nolla. EBU ei tietenkään heitä Israelia ulos israelilaisen pääsponsorinsa takia. Artistit ympäri Eurooppaa rientävät Ruotsiin veisaamaan nopeasti maatuvaa liukuhihnapoppiaan. Yksikään maa ei lopulta boikotoinut kisoja Israelin osallistumisen takia.
Se on ainakin varmaa, että Israel ei tänä vuonna voita, vaikka tarjolla olisi millainen popin mestariteos. Euroopan kansalaiset tekevät selväksi, mitä Gazan siviilien kohtalosta ajatellaan, vaikka EBU ei tekisi mitään.
Ehkä EBU:ssa lasketaan vielä, kuinka monta YK:n jäsenvaltion tappamaa siviiliä tarvitaan kisoista pois sulkemiseen.
Uusimmat
-
18:48
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonilla jännityksen hetket käsillä – Itävalta kurittaa Norjaa
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
17:28
Saharin perhe palasi raunioituneeseen kotiinsa Gazassa – "He ovat unohtaneet mitä on olla lapsi"
-
17:12
Vesi nousee Lapin joissa: Yöllä jouduttiin pelastamaan ihmisiä ja aamulla auto
-
17:11
5-vuotias löi toista lasta puupalikalla päähän päiväkodissa – alkoi rikostutkinta, joka päättyi vanhempien tuomioon
-
17:05
Myrsky yllättää Italiassa – Ellen Jokikunnaksen kakkoskodin piha kärsii vaurioita
-
17:05
Hollywood-tähti Kate Hudson toteutti lapsuudenhaaveensa – vaihtoi alaa
-
16:48
Näin paikallinen toimittaja kuvaa Georgian tilannetta MTV Uutisille: "Laki on vasta ensimmäinen askel"
-
16:45
Poliisitehtävä Helsingissä: Asunnosta löydetty ruumis – kiinniottoja tehty
-
Lataa lisää